Sodan aikaista ja jälkeistä kestävyysjuoksukaartia edustaa Viljo Heino. Hän eli huippuvuosinaan sellaista aikaa, ettei päässyt Taisto Mäen tapaan huippuvuosiensa aikaan näyttämään kykyjään arvokilpailuissa kuin harvoin. Kahdet olympiakisat 1940- luvulla peruttiin toisen maailmansodan johdosta. Euroopan mestaruuden Viljo Heino kuitenkin saavutti Oslossa 1946 voittaen 10 000 metriä.
Viljo Heino syntyi Säyhteen kylässä 1.3.1914 Iitissä. Myöhemmin perhe muutti saman pitäjän Kausalaan, jossa hän vietti nuoruutensa. Viljo oli viisilapsisen katraan toiseksi vanhin. Hänen isänsä oli entisaikojen riuska työmies. Poikasena Viljokin joutui jo raskaisiin hommiin. Sellaiset haihattelut kuin juoksenteleminen lenkeillä ei tullut kysymykseenkään. Eikä Viljo sitä siihen aikaan itsekään halunnut edes tehdä. Hän kanteli raskaita lankkuja Kausalan sahalla aavistamatta, että hänestä vielä kerran oli tuleva maailmankuulu henkilö.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.
Legendaarinen Apu-lehden toimittaja Matti Jämsä haastatteli vuonna 1960 Viljo Heinoa ja teki lehteen hänestä artikkelia. Siinä Viljo kertoi, kuinka hänen ensimmäisessä juoksukilpailuissa kävi. Tässä otetta hänen haastattelustaan: Vuonna 1934 järjesti Kausalan VPK juhlissaan kilometrin maantiejuoksun. Niin siinä sitten kävi, että Viljo päätti muiden poikien mukana osallistua tähän kisaan. Hän oli silloin 20 vuotias huiskea nuorukainen, jolle toiset kilpailijat hieman hymyilivät. Eihän Viljoa ollut koskaan nähty missään kilpailuissa. Mitenkä hän voisi pärjätä? Mutta toisinpa kävi! Viljo tuli, juoksi ja voitti. Hieman sitä ihmeteltiin, mutta Viljo itsekin unohti koko jutun.
Seuraavana vuonna nuori mies Viljo joutuikin sitten armeijan harmaisiin Karjalan kaartiin. Siellä järjestettiin kolmen kilometrin maastojuoksu. Se piti juosta armeijan sarkapöksyt päällä ja saappaat jalassa. Komppania kerrallaan lähti matkaan. Kun ensimmäinen mies ilmestyi maalituomareiden näköpiiriin, niin todettiin tämän kaikkien hämmästykseksi johtavan useilla sadoilla metreillä. Viljo Heino oli tuo alokas, joka voitti oman komppaniansa juoksun. Kaikkein eniten hämmästyi kuitenkin alokas Heino itse, kun hänelle myöhemmin tultiin ilmoittamaan, että hän oli loppujen lopuksi voittanut koko rykmentin, vaikka mukana oli ollut muutamia juoksijanimiäkin.
Armeijan jälkeen alkoi juoksu-ura pikku hiljalleen Viljoa kiinnostaa entistä enemmän. Häntä oli jo aiemmin nuoruudessa houkutellut mukaan naapurissa asuva Eero Metsäpuro, josta oli tullut Viljon idoli ja myöhemmin hänen opettajansa Into Harju innosti häntä juoksuun. Myöhemmin häntä innosti ja auttoi Elimäeltä kotoisin oleva olympiajuoksija ja voittaja Ilmari Salminen. Hän auttoi Viljoa pääsemään piirikunnallisissa kisoissa alle 9 minuutin 3000 metriä hidastaen välillä ja kirittäen. Viljon tulokset alkoivat parantua ennen sodan alkua selkeästi. Vuonna 1938 Viljo Heino muutti Karhulaan.
Viljo Heino lähti ikäistensä tapaan puolustamaan maatamme sotaan. Heino taisteli talvisodassa ja haavoittui jalkaan. Se parani myöhemmin täysin. Jatkosodassa hän taisteli Syvärin rintamalla, kunnes vuonna 1943 siirtyi Haminaan. Majuri Koskimies ja Simeonina tunnettu Sulo Kolkka järjestivät Viljo Heinon sodan tuoksinasta urheilun pariin. Hänen kykynsä kestävyysjuoksijana oli pantu merkille ja Haminassa hänellä oli hyvät harjoitteluolosuhteet.
Vuonna 1944 järjestettiin yleisurheilussa tynkä-SM-kisat Helsingissä. Sinne oli saatu Ruotsista huippunimiä mukaan. 5000 metrillä oli mukana maailmanhuippuihin kuuluva Gunder Hägg. Viljo hävisi hänelle kaksi sekunninkymmenystä. Siitä Viljo sai intoa juoksuunsa. Jälkeen päin hän on sanonut, että on aina välillä hyvä hävitä. Tappio antaa uutta pontta.
Dramatiikkaa Viljo Heinon juoksijan uraan tuli ennen EM-kisavuotta 1946. Ruotsalaiset, ketkäpä muutkaan, olivat yrittäneet kieltää Viljo Heinon osallistumisen kisaan väittämällä hänen olevan ammattilainen. Väitös esitettiin jo edellisenä vuonna. Viljo oli kilpailukiellossa koko alkuvuoden 1946. Hänet oli otettu Osloon mukaan huoltajan ominaisuudessa, koska eläteltiin toivoa mahdollisuudesta kumota vielä tuo päätös. Herrat Urho Kekkonen ja Lauri Miettinen saivat kuin saivatkin kumotuksi tuon ruotsalaisten väitteen ja niin tuli Viljosta amatööriurheilija jälleen. Hän sai tietää siitä vasta edellisiltana ennen kisaa.
Viljo Heino voitti tuon 10 000 kilometrin Euroopan mestaruuden aivan ylivoimaisesti. Se oli huikea suoritus, kun hän oli joutunut olemaan kilpailematta pitkän ajan. Harjoituksia hän ei ollut lopettanut. Torstai 22.8.1946 Oslossa oli huippuhieno päivä suomalaisittain. Kunpa saisi nuo hetket nähdä uudestaan! Kymppi jouduttiin juoksemaan yli tunnin myöhässä. Näin ollen maratoonareiden lopputaival ja kympin juoksu sattuivat radalle samaan aikaan. Suomella oli kaksoisjohto molemmissa juoksuissa. He juoksivat toisiaan vastaan stadionilla. Kaarteessa pääsi Viljo Heino moikkaamaan vastaan tullutta Mikko Hietasta, joka otti reilun voiton lajissaan. Kakkosena tuli 48 vuotias Väinö Muinonen maaliin. Kympillä Viljon voittoaika oli 29.52,0. Hän voitti toiseksi tullutta Helge Perälää 39,4 sekuntia. 5000 metrin juoksussa Viljo Heino oli neljäs.
Tässä on mahdollista välissä kuunnella, kun Pekka Tiilikainen haastattelee 6 minuutin ajan Viljo Heinoa Yle arkiston ohjelmasarjassa Suomalaisia Euroopan mestareita. Samassa yhteydessä on muutamia muitakin sen aikaisia huippu-urheiljoita lyhyessä haastattelupätkässä kukin vuorollaan. Linkki siihen on tässä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/suomalaisia-euroopan-mestareita
Viljo Heino juoksi kaiken kaikkiaan 8 maailmanennätystä eri matkoilla. 25.8.1944 Viljo juoksi Helsingissä uuden ME:n kympillä ajan ollessa 29.35,4. Taisto Mäen vuonna 1939 juoksema entinen ennätys parani peräti 17,2 sekuntia. Ennätyksen rikkoi Emil Zatopek kesäkuussa 1949 Ostravassa juoksemalla 29.28,2. 35-vuotias Heino otti ennätyksen kuitenkin vielä haltuunsa juoksemalla Kouvolassa 1.9.1949 ME:n 29.27,2. Tämän Emil ”Satupekka” Zatopek kuittasi puolentoista kuukauden päästä juoksemalla jälleen Ostravassa ME:n alittamalla Heinon ajan kuudella sekunnilla. Heinon tulos säilyi Suomen ennätyksenä yli 10 vuotta. Kummassakin Heinon juoksussa syntyi väliaikana myös kuuden mailin ME (28.38,6 v. 1944 ja 28.30,8 v. 1949). Ensimmäisessä juoksussa hän jatkoi vielä niin kauan matkaa, että sai uuden puolen tunnin juoksun epävirallisen ME:n 10 131 metriä. Kuuden mailin ennätysten lisäksi Viljo Heinolla oli hallussaan myös useita muita harvemmin juostujen matkojen ennätyksiä. Heino Suomen ennätykset olivat: 3000 m 8.10,8 Malmö v. 1944, 5000 m 14.09,6 Göteborg v. 1944, 10 000 m 29.35,4 Helsinki v.1944, 10 000 m 29.27,2 Kouvola v. 1944 ja tunnin juoksu 19,339 km 1945 Turku.
Heino voitti neljä 5000 metrin Suomen mestaruutta (1943,1944,1945 ja 1946). 10 000 metrillä hän saavutti kolme mestaruutta (1943, 1946 ja 1949). Maastojuoksun pitkällä matkalla tuli mestaruudet neljä kertaa (1944, 1945, 1947 ja 1948). Hänellä oli kauden paras aika maailmassa 10 000 metrillä vuosina 1943-1947, kunnes alkoi seitsemän vuotta kestänyt Emil Zatopekin aikakausi. 5000 metrillä Viljo oli maailman nopein vuosina 1944 ja 1945.
Vuonna 1948 olivat Lontoon olympialaiset. Viljo Heino ja Emil Zatopek olivat ennakkosuosikkeja. Viljo Heinon valmistautuminen kisoihin kuitenkin epäonnistui. Keväällä hänelle sattui pohjerevähdys, jota hän sairasti kuusi viikkoa. Viljo ei olisi halunnut juosta kymppiä Lontoossa, vaan omien sanojensa mukaan urheilujohto pakotti hänet mukaan. Hän oli ollut puhki jo ennen kilpailun alkua. Kun hän sitten joutui matkan keskeyttämään, niin maan petturin leiman hän siitä sai. Sähkösanomia tuli Lontooseen toistakymmentä, jossa hänet haukuttiin. Tarkemmin tästä pääsee perille, kun oheisesta linkistä kuuntelee miestä itseään. Samassa yhteydessä tulee esille tarkemmin myös ne ammattilaissyytteet ennen Oslon EM-kisoja. Legendaarinen urheiluselostaja Mikkelistä, Raimo Häyrinen nimeltään haastattelee Viljo Heinoa vuonna 1986 radiossa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/viljo-heino-euroopan-mestari
Vuonna 1949 Viljo Heino valittiin Suomen parhaaksi urheilijaksi. 1.1.1950 Viljo Heino voitti Sao Paolon uudenvuodenyön juoksun Brasiliassa. 2000 juoksijaa kisaili ja kolmella metrillä Viljo päihitti toiseksi tulleen amerikkalaisen juoksijan. Matka oli tuolloin 15 km. Kisamainoksissa oli lukenut Vilsu Haino. Tämän jälkeen alkoi ura hiipua. Viljo tunsi maailmanennätysten tekemisen olevan jo mahdotonta. Vaikka hänellä oli vielä voimaa ja kykyä, niin nopeuden ylläpitäminen olisi vaatinut paljon harjoitusta. Ikä alkoi painaa. Työolosuhteet olivat hänellä hyvät. Puutarhatyöt ja kalastus kiinnostivat. Siinä oli riittävästi syitä Viljon mielestä lopettaa urheilu. Tässä tulee pieni pätkä Elävästä arkistosta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/viljo-heino-suomen-paras-1949
Jatkan siitä, mistä aloitin. Matti Jämsä haastatteli Viljoa vuonna 1960 Karhulassa hänen työhuoneessaan. Kunniansa päivinä Heino oli ollut hoikka kuin ruoko, nyt hän on tukevoitunut pulskaksi. Viljo on nyt työnjohtajana A. Ahlströmin Karhulan tehtaiden varastolla. Siellä hänen jykevöitynyt hahmonsa nähdään nahkatakissa kulkevan varastoalueilla ja lastauspaikoilla. Tuon tuostakin hän pörisyttelee mopedillaan satamaan valvomaan laivojen lastauksia ja purkamisia. Hänen kielellään on aina naseva sutkaus, kun hän leppoisaan tapaansa valvoo töitään. Hän on innostunut ja ylpeä työstään, jota hän on tehnyt samalle isännälle jo 20 vuotta.
Nyt on tuostakin ajasta kulunut 80 vuotta. Viljon elämän lanka katkesi 15.9.1998. Tässä tulee vielä kolmas linkki edellisten lisäksi, jossa Arto Teronen ja Jouko Vuolle keskustelevat Iitin hautausmaalla blogin aiheesta Viljo Heinosta. Siihen kuunteluun pääset sinäkin mukaan tästä : https://areena.yle.fi/audio/1-1582377
Vähän mainontaa tähän loppuun! Katso ja klikkaa!