Tämän blogin kautta aion nyt paneutua Ainolan ruokakulttuuriin. Onneksi viime käynnilläni otin paljon kuvia myös kyökistä. Astiasto oli vielä aika lailla samaa kuin yli sata vuotta sitten. Ruokaostoksistakin saisin ihan faktatietoa, sillä Aino ja Janne eivät ostoskuitteja heittäneet pois, vaan kaikki ne on taltioitu. Minulla olisi mahdollisuus varata Kansallisarkistosta aineistoa , jota löytyy siellä 121 kansiota Sibeliuksista ja siihen päälle oma aineistonsa Jannesta. Siellä olisi kuitteja yli 70 vuoden ajalta. Hyvin ovat säilyneet, kun ottaa huomioon, etteivät nykypäivän kuitit kestä vuottakaan. Kun aineistoa olisi päivän parin päästä valmiina, niin ei muuta, kuin junaan ja Helsinkiin tutkimaan. Vaikka Kansallisarkistossa Rauhankadulla on yli 60 hyllykilometriä aineistoa, niin arkistomestarit löytävät sentin tarkkuudella aineiston alle aikayksikön. Minun ei tarvitse kuitenkaan lähteä entiseen työpaikkaani tutkimaan tätä asiaa, sillä entinen työkaverini Marja Pohjola on tehnyt sen valmiiksi. Hän on kirjoittanut ”Välähdyksiä Ainolan ruokakulttuurista” Kuusanmäki-ystäväkirjaan. Sieltä minun on helpompaa napsia joitakin mielenkiintoisia perustietoja ja yksityiskohtia siitä, miten Aino valloitti Jannea myös vatsan kautta.
Sibeliuksien talo valmistui syksyllä 1904 Järvenpäähän. Perheen tulot olivat tuohon aikaan vielä melko niukat ja epäsäännölliset. Asuntovelkaa oli paljon ja perhe kasvoi vaiheittain. Taloudenpito ja ruokatarvikkeiden hankinta vaativat aika paljon suunnittelua ja tarkkuutta. Avuksi huushollin pitoon saatiin monien vuosikymmenien ajan kahdelta erinomaisen hyvän palvelijan taidon omaavalta työntekijältä. Toinen oli lastenhoitaja-kotiapulainen Aino Kari ja toinen keittäjätär Helmi Vainikainen. Kuormitushuipuissa osallistui Aino Kari myös töihin keittiössä.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.
Rouva Aino Sibelius ei puuttunut itse kokkaamiseen, mutta ruokalistojen suunnittelussa hän tietenkin oli mukana. Hänen intressit ruoan suhteen olivat puutarhassa ja sadon korjuussa. Hän teki myös ruokatarvikkeiden tilaukset eri toimittajilta. Se kävi helposti sen jälkeen, kun puhelin saatiin Ainolaan. Ensi töinään Järvenpäähän muuton jälkeen Aino alkoi suunnitella puutarhaa. Janne oli kirjoittanut vuonna 1905 Berliinistä vaimolleen ja kertonut sikäläisen lääkärin sanoneen hänen elävän satavuotiaaksi ruokavaliota noudattamalla. Siksi hän toivoi Ainon ottavan tämän huomioon tarjoamalla enemmän kasviksia kuin lihaa. Aino vastasi hänen kirjeeseensä: ”Laitetaan vaan ryytimaa, oikein pulska!”
Kesällä 1905 Aino ryhtyi toteuttamaan puutarhasuunnittelua. Kivikkoiseen lepikkoon raivattiin kasvimaata, johon aluksi tuli vain perunaa ja herneitä. Kasvimaata laajennettiin kesä kesältä. Lajivalikoima oli pian varsin monipuolinen. Säilyneiden siemenkaupan laskujen mukaan Ainolassa kasvatettiin jo kesällä 1909 ainakin kolmea lajiketta kurkkuja, kahta lajiketta porkkanoita, kolme lajia retiisejä, punajuuria, kahta lajiketta pinaattia, sokeriherneitä, kahta lajia silpoherneitä ja sama määrä silpoydinherneitä sekä länkäpapuja. 1910-luvulla repertuaari kasvoi edelleen erilaisilla kaaleilla ja sipuleilla, lantuilla, palsternakalla, retikalla ja sellerillä. Kun Sibeliukset 1930-luvun puolivälissä hankkivat lisämaata, laajennettiin myös kasvimaata. Se käsittikin jo huomattavan suuren alueen tomaattihuoneineen ja monine kasvilavoineen.
Ensimmäiset omenapuut istutettiin Ainon suunnitelmien mukaan vuonna 1907. Määrää kasvatettiin ja aluetta isonnettiin vaiheittain. Vaikka puutarhaan istutettiin muitakin hedelmäpuita, niin omenapuut olivat lähinnä Ainon sydäntä. Omenasadot olivat usein niin runsaita, että niitä riitti jakoon sukulaisillekin. Aino Sibeliuksen kasvattamat omenat voittivat muutaman kerran ensimmäisen palkinnon maatalousnäyttelyssä.
Hedelmäpuiden lisäksi Ainolan puutarhaan istutettiin myös marjapensaita. Eniten oli mustia viinimarjapensaita. Mansikoiden kasvattaminen aloitettiin ilmeisesti kesällä 1910, jolloin ostettiin 50 mansikan tainta.
Kasvimaan ja puutarhan tuotteet helpottivat ruokataloutta ja säilöttyinä niitä riitti pitkälle talveen. Lisäystä saatiin vielä metsästä, josta kerättiin marjoja ja sieniä. Paitsi itse keräämällä hankittiin metsämarjoja myös kauempaa. Esimerkiksi perheen apumiehenä toimineen Hesan eli Heikki Sormusen välityksellä ostettiin puolukoita Tohmajärveltä asti. Sukulaisilta saatiin vielä hunajaa, sillä Aino Sibeliuksen veli Arvid Järnefelt harrasti Lohjalla mehiläisten hoitoa.
Omasta takaa saaduilla juureksilla, vihanneksilla, hedelmillä ja marjoilla oli suuri merkitys Ainolan ruokataloudessa. Mutta se ei yksistään tietenkään riittänyt. Sibeliuksilla oli maito-, kerma- ja munatinki läheisestä maatalosta. Tämän maitotalon kuittien perusteella Ainolassa kului tytärten vielä ollessa kotona lähes 250 litraa maitoa ja 5-6 litraa kermaa kuukaudessa. Määrät eivät siitä paljoa pienentyneet myöhemmin, sillä tyttäret perheineen vierailivat säännöllisesti isovanhempien luona. Lisäksi muonavahvuuteen kuului myös palvelusväkeä.
Voita toimitettiin Ainolaan pitkään parin viikon väliajoin suoraan Mäntsälän Osuusmeijeristä. Kalaa ja metsänriistaa, joskus rapujakin saatiin suoraan niiden pyytäjiltä lähiseudulta. Aino Sibeliuksen muistilapuilta selviää, että muun muassa haukea ja ahventa on tällä tavoin hankittuna ollut Ainolan ruokapöydässä. Muistiin on merkitty myös jäniksien, teerien, sorsien ja koppeloiden ostoja. Saaliit tuotiin suoraan Ainolan keittiöön ja niistä maksettiin aina myös pieni pyyntipalkkio varsinaisen hinnan lisäksi.
Sibeliusten kauppalaskut osoittavat, että ruokaostokset tehtiin pääosin Helsingistä. Vakituinen ostospaikka siellä oli Fabianinkadulla sijaitseva Axel Pihlgrenin siirtomaa-tavara-, hedelmä- ja herkkukauppa. Ostoksia tehtiin myös erikoisliikkeistä, kuten Julius Nissenin kahvikaupasta Pohjois-Esplanadinkadulla tai Karl Fazerin konditoriasta. Myös Kauppahalli on ollut varsinkin lihan ostospaikkana. Aino Sibeliuksen puhelintilauksena tapahtuneet suurostokset on toimitettu junarahtina Järvenpäähän.
Kauppalaskuja selaillessa on Marja Pohjolan huomio kiinnittynyt siihen pieneen yksityiskohtaan, että viimeisenä ostoksena vuodesta toiseen on aika säännöllisesti ollut puoli kiloa tai kilo karamelleja. Niitä ostettiin tietenkin lapsille ja myöhemmin lapsenlapsille, mutta mitä ilmeisemmin Jean Sibelius piti itsekin makeisista. Toinen huomiota herättävä seikka on se, että jo lokakuussa 1913 Jean Sibelius on ostanut Pihlgreniltä banaaneja.
Sibelius-perheen arkistoon kätkeytyy vielä ruoka- ja leivontareseptejä. Osa niistä on Ainon äidiltä Elisabeth Järnefeltiltä peräisin. Niistä löytyy pohjoismaisen ja slaavilaisen keittiön pohjalle liittyviä reseptejä. Ainolassakin on valmistettu mm. erilaisia kaali- ja punajuurikeittoja, liha- ja hernekeittoa, piirakoita ja pasteijoita, hyvin monenlaisia puuroja ja vellejä sekä vanukkaita puhumattakaan hilloista, hyytelöistä, mehuista tai monen muotoisista etikkasäilykkeistä. Ruoka oli siis yksinkertaista, muttei yksitoikkoista!
Äitinsä reseptien lisäksi arkistoon sisältyy myös Aino Sibeliuksen omia kakku- ja pikkuleipäreseptejä. Osa niistä on peräisin ystäviltä ja tuttavilta ja niitä on kokeiltu kerran tai pari, osa on ollut selvästi käytössä vuodesta toiseen. Yksi piparkakkuresepti oli 1960-luvulle tultaessa muuttunut jo nimeltäänkin leipojansa, Ainolan pitkäaikaisen keittäjän, Helmi Vainikaisen mukaan Hellun piparkakuiksi.
Helmi Vainikaisesta tuli Ainolan vakituinen keittäjä vuonna 1908. Hän oli kuuluisaa keittäjäsukua ja oli työskennellyt aiemmin Maija ja Pekka Halosen perheessä Halosenniemessä. Helmi oli varsinkin lasten suosiossa ja hän ehti työskennellä Ainolassa yhtä jaksoisesti yli 60 vuotta. Perheeseen palkattiin keittäjän lisäksi toinenkin vakituinen apulainen, Aino Kari. Hän työskenteli myös Ainolassa aina 1960-luvulle asti. Varsinaisesti Aino Kari otettiin sisäköksi ja lastenhoitajaksi, mutta tarpeen mukaan hänkin auttoi keittiössä.
Sadonkorjuu ja säilöminen olivat asioita, joissa Ainolan emäntä Aino Sibelius oli täysin sydämin mukana alusta loppuun. Kesän lopulla sadonkorjuun aikaan oli Ainolassa melkoinen vilske. Myös tyttäret joutuivat osallistumaan töihin. Talon isäntäkin oli joskus korjaamassa puista omenia tai oikeastaan hän halusi kokea sadonkorjuun tunnelman. Joka syksyisen ponnistelun tuloksena Ainolan kellarissa oli talven varalle komeat rivistöt vihannes- ja marjatölkkejä, juureksia ja monenlaisia säilöttyjä sieniä puhumattakaan tärkeistä omenalaatikoista.
Perheen keittäjä Helmi Vainikainen on muistellut 1970-luvulla Ainolan päivittäisiä rutiineja: ” Ensin kahvi siinä yhdeksän aikoihin. Sitten oli kahdentoista aikoina aamiainen ja sitten oli kahvi siinä kahden-kolmen välillä. Sitten oli oikein reilu päivällinen siinä viiden-kuuden aikoihin. Ja säveltäjä useinkin valvoi yöt ja meni vasta aamulla nukkumaan silloin kun me noustiin.”
Tyttärien tuli kuitenkin herätä aikaisin, sillä he kävivät heti aamusta äitinsä johdolla koulua. Ennen oppitunteja lapset söivät aina yleensä velliä. Ennen koko perheen päivän ensimmäistä yhteistä ateriaa, aamiaista Aino ja Jean Sibeliuksen rutiineihin kuului yhteinen kävelyretki Ainolan lähistöllä.
Jean Sibeliuksen mielestä oli tärkeää, että aterialla oli salaattia. Niin Aino kuin apulaisetkin olivat selvillä tästä Sibeliuksen mieltymyksestä ja siksi Ainolan salaattipenkki oli erityisen huolenpidon kohteena. Jannen ollessa matkoilla oli Aino joskus antanut hänelle tilannetiedotusta salaatin voinnista : ”Salaattia on niin ihmeen paljon, että jos Herra vaan olis täällä, niin sais joka päivälliseksi!”
Syntymä- ja nimipäiviä oli Ainolassa tapana viettää aina runsaan kahvipöydän kera. Silloin oli pöydässä kotitekoiset pullakranssit ja rinkelit, kakut ja pikkuleivät. Ainon syntymäpäiväkahvit elokuussa nautittiin usein verannalla.
Vuotuisiin juhlapäiviin kuuluivat Ainolassakin perinteiset ruoat ja juomat. Pääsiäisenä keitettiin, värjättiin ja syötiin munia. Vappuna juotiin simaa. Jouluaattona oli pöydässä kinkku. Esimerkiksi jouluksi 1910 oli Kauppahallista Helsingistä ostettu Ainolan väelle 8 kilon kinkku. Joulu- ja tapaninpäivänä Ainolan keittiössä pantiin pataan yleensä lintupaisti ja siitä nautittiin sukulaisten ja ystävien kanssa.
Lintupaisti ja yleensä metsänriista olikin Ainolan väen ja erityisesti Jean Sibeliuksen mieliruokaa. Sisäkkö Aino Kari kertoo päiväkirjassaan, miten keittäjä Helmi Vainikaisella oli erityinen taito valmistaa maittava lintupaisti kurpasta ja juuri niin, kuin Sibelius sen halusi. Lisäksi linnun nokan piti olla mukana ja pystyssä paistivadilla. Lintua nautittiin sitten punaviinin kanssa.
Ainolan elämään kuuluivat myös Sibeliuksen yölliset ruokahetket hänen työskennellessään aamutunneille. Talon keittäjän tehtäviin kuului huolehtia siitä, että ruokakomerossa oli silloin syötävää ja varmasti siellä yleensä olikin. Keittäjä Helmi on kertonut yöllisten syömisten lisäksi: ” Hänel oli sellanen, kahvimasiina sanottiin, se oli jostakin ulkomailta tuotu ja hän keitti sillä hyvin vahvaa kahvia.”
Tässä vähän hyviä mainoksia, joissa on ihan mahtavia tarjouksia. Katso ja klikkaa!