Korkeasaari vanhoissa kuvissa toisen kerran

Tein Korkeasaaresta ensimmäisen kuvapainotteisen blogini 28.11.2024. Tässä seuraa sille jatkoa 12 vanhan valokuvan verran. Yli sata vuotta vanhoja valokuvia on tässä koosteessa viisi kappaletta. Korkeasaaren eläintarha perustettiin vuonna 1889 opiksi ja valistukseksi, jotta kansanpuistossa olisi ylentävää ajanvietettä. Luonto- ja ympäristötiedon välittäminen on yhä edelleen eläintarhan tärkeimpiä tehtäviä lajiensuojelun ohella. Huomenna mennään Korkeasaareen lauloi Elina Salo lastenlaulussa,… Lue lisää Korkeasaari vanhoissa kuvissa toisen kerran

Korkeasaari vanhoissa kuvissa

Ennen kuin Korkeasaaresta tuli eläintarha, se oli ollut helsinkiläisten virkistyskäytössä. 1500-luvulla saari oli kalastuspaikkana ja laidunmaana. 1800-luvun alkupuolella siellä sijaitsi kaupungin puutavaran varastopaikka. Krimin sodan aikana Korkeasaari oli sotilasviranomaisten käytössä.  Vuonna 1864 saari vapautui Helsingin kaupungille. Melko pian tämän jälkeen alkoi tapahtua. Saarelle järjestettiin höyrylaivaliikenne. Sinne rakennettiin ravintola. Lisäksi sinne tuli tanssilava, keilarata ja keittokatoksia.… Lue lisää Korkeasaari vanhoissa kuvissa