Herttoniemi vanhoissa kuvissa

Herttoniemi on itäistä osaa Helsingistä. Jo vuonna 1919 Helsinki havitteli laajenemista. Silloin se osti muun muassa Herttoniemen kartanon maat, joita ajateltiin hyväksi teollisuusalueeksi. Suuren alueliitoksen myötä tulivat Herttoniemi ja Roihuvuori 1.1.1946 osaksi Helsinkiä. Sitä ennen ne olivat osa Helsingin maalaiskuntaa. Länsi-Herttoniemeä alettiin tuolloin kaavoittaa. Asemakaavassa huipentui tuon ajan puutarhamaisen suunnittelun  ihanne. Tiet kiemurtelivat luonnon mukaisesti. Kadunvarsiin oli luonnon muotoja kunnioittaen sijoitettu shakkiruutumaisesti asuinrakennukset ja koulut. Kaavaan kuuluivat sosiaaliset ja kaupalliset palvelut.

Elannon myymälä

Tässä on sekä asuintalo, että Elannon myymälä samassa talossa. Kuva on otettu vuosien 1920-1923 välillä. Tuntematon kameramies on ollut asialla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta. Tarkkaa tietoa ei ole osoitteesta muuta kuin sijainti Länsi-Herttoniemessä.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Alunperin Länsi-Herttoniemeen kaavailtiin 7280 asukasta. Se olisi ollut 121 asukasta hehtaaria kohden. Asukasluku nousi kuitenkin 1960-luvun alussa 16 000 henkeen, laskeakseen vuoteen 2000 alimmillaan noin 8000 henkeen. Vuonna 2015 oli Länsi-Herttoniemessä 8626 asukasta. Herttoniemenrannassa oli 8930 ja Herttoniemen yritysalueella 608. Vuonna 2017 oli Herttoniemessä 26047 asukasta.

Sillan tervaustyöt

V.Pietinen on ikuistanut näkymän sillan tervaustöistä. Tämä silta on ollut oletettavasti Laajasalon ja Herttoniemen välissä. Kuvan ottamisen ajankohta on vuosi 1938. Tervaus auttaa lahoamisen estossa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Vanha tuulimylly

Herttoniemen kartanon vanha tuulimylly on A.M. Kustaanheimon ottamassa kuvassa vuosien 1940-1943 välisenä aikana. Silloin Herttoniemi kuului vielä Helsingin maalaiskuntaan, mutta kartanon maat oli Helsingin kaupunki ostanut. Tämä kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Mäkihyppykilpailut

Kansainvälisiä mäkihyppykilpailuja on kuvannut Hugo Sundström talven 1949-1950 aikana Herttoniemen hyppyrimäessä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta. Hypyt tässä mäessä olivat pisimmillään 50 metrisiä. Mäkiennätys oli jopa 55 m ja se oli Veikko Kankkosen nimissä ja hän hyppäsi sen 1960-luvulla.

Ilmakuvaa Portimopolulta

P-O. Jansson on ottanut ilmakuvaa vuonna 1954 Portimopolun kerrostaloista.  Kuvassa näkyy talot no 12, 10, 8 ja 6 sekä 5 ja 3. Tältä tienoolta on nykyisinkin lyhyt matka Fastholman ulkoilualueelle, josta löytyy luontoa rakastavalle aktiviteetteja. Jättipalsameista on ollut viime aikoina ongelmaa.

Eränkävijäntori

V.V. Salokangas on ikuistanut näkymän Eränkävijätorista vuonna 1957. Oikealla puolella on Kettutie 2, jossa toimi aikanaan elokuvateatteri Herttua (1955-1965) ja Fazerin kahvila. Taustalla on Hiihtomäentie 36. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Karhutie 26

Rivitaloasutusta on osoitteessa Karhutie 2. Tuon ajan lastenvaunumallistoa löytyy kahdesta kohtaa kuvaa. Tässä ollaan 1950-luvulla. Eino Heinonen on tämän näkymän kuvannut. Tämä on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin oleva kuva.

Koiravaljakkoajoa

Istvan Racz on ottanut paljon kuvia Herttoniemestä. Tässä on yksi niistä. Kuva on vuodelta 1958 ja tässä ollaan koiravaljakkoajelulla. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Siilitie 7 A

Siilitie 7 A:n edustaa on kuvannut 15.4.1958 Erik Friman. Talossa on muun muassa Maitokeskuksen kauppa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Bussi ajelee Länsi-Herttoniemessä

Erik Friman on ikuistanut tämän näkymän 30.6.1958 Siilitie 5 ja Hilleritie 2 kohdilta. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Niilo Tarvajärvi puhumassa

Pääsiäisenä vuonna 1962 on Niilo Tarvajärvi Herttoniemen torilla puhumassa mikrofoniin. Tarvajärvi eli vuosina 1914-2002. Ammatillisesti hän aloitti kadettikoulun käytyään upseerina ja ryhtyi sen jälkeen selostajaksi ja sitä kautta radioon sekä televisioon töihin. Monet meistä muistaa Tarvan järjestämän poliisiautokeräyksen. Se tuotti kaiken kaikkiaan 58 poliisiautoa. Tämän kuvan on ottanut Tarvan kaima Niilo Kienanen, joka kuvasi paljon Hertsikassa ja hänellä oli myös alan liike täällä. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

HOK myymälä

Constantin Grünberg on ottanut kuvan Hok myymälästä osoitteessa Siilitie 13 vuonna 1963. Kaupan vasemmassa laidassa on ovi auki. Siinä oli baari. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Siilitien lastentarha

Tämä kuva on otettu vuonna 1965. Siilitien ja Hillerikujan kulmauksessa sijaitsee tämä lastentarha. Volker von Bonin on ikuistanut tätä näkymää. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Kansakoulu Hiihtäjäntiellä

Constantin Grünberg on ottanut tämän kuvan opinahjosta Hiihtäjäntiellä vuonna 1965. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Bussin odotusta

Hiihtomäentiellä odotellaan bussia vuonna 1968. Taustalla on talo numero 38 ja Elannon liike. Jalmari Aarnio on tämän näkymän ikuistanut. Kuva on Helsingin kaupungin museosta.

Laitan tähän Herttoniemi-blogini loppuun Finlandia katsauksen vuodelta 1949. Elävää kuvaa Helsingistä tulee noin kymmenisen minuuttia. Alussa on vähän kansainvälistä nyrkkeilyä. Muun muassa Yrjö Piitulainen ja Elis Ask ottelevat ulkolaisia vastustajia vastaan Messuhallissa. Sitten pororuhtinas Aslakin Helsingin vierailua. Lopussa on ihan mahtava kuvaus, kuinka Herttoniemessä on voitu järjestää 15 kilometrin hiihto kansainvälisesti. Lunta on paikoin alle metrin leveydeltä. Mäkihyppykisa on myös mainiota katseltavaa!

https://www.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_156940

Jatkan vielä Herttoniemestäkin kuvausta myöhemmin. Niin innostunut olen näistä Helsingin aiheisista blogeistani.

 

Tässä on muutamia mainoksia hienoine tarjouksineen. Katso ja klikkaa!

*

Björn Borg oli nuoruudessaan maailman paras pelaaja tenniksessä. Huipulla hän on myös yrittäjänä. Katso ja klikkaa hänen tuotteitaan!

*

Pari vuotta sitten Naantalin hotelli valittiin Suomen parhaaksi. Kurkista, mitä tarjouksia täältä löytyy kylpylöineen!

2 kommenttia artikkeliin ”Herttoniemi vanhoissa kuvissa

  1. Inspiroivia kuvia, tietorikkaita tekstejä – kiitos lukuhetkestä!

  2. Kiitokset kommentistasi! Olen pitänyt vähän kirjoitustaukoa ja kohta jatkan taas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.