Hämeentie Helsingissä vanhoissa kuvissa

Minulle on yksi tutuimpia katuja Helsingissä Hämeentie. Vuodesta 1977 alkaen vuoteen 1989 asustelin melko lähellä Elannon pääkonttoria, joka on Hämeentien ja Kaikukadun risteyksessä. Myös työpaikkani oli varsin lähellä, melkein tuumasta toimeen. Sen jälkeen aina 2010-luvulle asti kulki matkani työpaikalleni Helsingin keskustaan osan matkaa Hämeentien kautta.

Elannon kauppa tuli asuinaikanani tutuksi. Sieltä noudettiin kotiin tuoretta reikäleipää, jota myös Elo-leiväksi kutsuttiin. Haapaniemen kenttä oli melkoisen lähellä. Yhteydet Hakaniemen torille ja halliin olivat lyhyet. Pitkä ei ollut matka Helsingin keskustaan, ainoastaan pari kilometriä kävellen.

Laitan ohessa kymmenkunta vanhaa valokuvaa vanhimmasta nuorimpaan Hämeentien varrelta. Tässä koosteessa päästään vanhimpana vähän reilun 110 vuotta vanhaan kuvaan.

Itäinen Viertotie oli aiemmin Hämeentien nimi

Oheisessa kuvassa nähdään melko rauhaisaa liikennettä vuodelta 1908 tai 1909. Joitakin hevosia on liikkeellä ja yksi raitiovaunu. Kuvan Itäiseltä Viertotieltä on otattanut M.L. Carstensin kustantamo. Tämän näkymän olen postannut myös Helsinki vanhoissa kuvissa ryhmässä 6.10.2022 eli tänään. Varmaan on vaadittu hevosilta rauhallisuutta, etteivät lähde laukalle, kun tulee autoja vastaan tai ohittaa.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Elannon vanha leipomo

Itäisen Viertotien ja Kaikukadun kulmauksessa sijaitsi vuonna 1920 Elannon leipomo. Brannlund niminen valokuvaaja on siitä tämän ikuistuksen ottanut. Samoille kohdin tuli myöhemmin Elannon pääkonttori. Kuva on Helsingin kaupungin museosta.

Elannon pääkonttori

Tässä on Fred. Runebergin ottama kuva Elannon pääkonttorista. Edellinen kuva oli 14 vuotta aiemmin otettu samasta paikasta ja silloin siinä oli vielä leipomo. Tämä kuva on otettu vuonna 1934. Arkkitehti Väinö Vähäkallion suunnittelema pääkonttori toimistoinen valmistui 1928. Vuoteen 1995 se toimi siinä pääkonttorina. Vuosina 1996-2016 toimi talossa vuokralaisena Helsingin opetusvirasto. Vuonna 2005 omistajaksi tuli amerikkalaisia yrityksiä. (J.P. Morgan Real Estate ja Genesta Property) Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

 

Hämeentie 11-13

Eino Heinonen on kameransa kanssa liikkeellä vuonna 1950 samassa paikassa kuin kaksi kuvaa aiemmin. Kuvan oikealle puolelle jää Haapaniemen kenttä, joka tunnetaan nykyisin Väinö Tannerin kenttänä. Tutuimmaksi raitiovaunuksi itselleni tuli kuutonen, joka tästä ohitse meni. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Wärtsilä-yhtymä

Haapaniemenkatu 1 ja Hämeentie 9 kulmassa on ollut Wärtsilä-yhtymän teollisuusrakennus. Eino Heinonen on siitä kuvan napannut vuonna 1950. Se löytyy Helsingin kaupunginmuseosta.

Hämeentie 2

Aukusti Tuhka on ikuistanut tämän näkymän vastapäätä Hakaniemen hallia. Tässä on Hämeentie 2. Kuva on vuodelta 1953. Se on Museoviraston kuvakokoelmista.

Kevättalvea vuonna 1958

Loskaista on ollut kevättalvella 1958, kun Antti Kylliäinen on tämän näkymän kuvannut suunnilleen Hämeentie 33 kohdilta. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Hämeentien alkupää

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut tämän näkymän Hämeentien alkupäästä 1960-luvulla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Hämeentie 130

Nyt aletaan olla Hämeentien loppupäässä. Constantin Grünberg on ottanut kuvan kahvibaarista Hämeentie 130. Kuva on vuodelta 1965. Siellä on vaimonikin ollut yhtenä kesänä töissä 1970-luvun puolen välin kieppeissä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Hämeentie 1

B. Möller on ottanut kuvan Hämeentien ensimmäisestä rakennuksesta. Talossa on toiminut muun muassa Kuvasto ja Lihakauppa. Ajankohta on vuosi 1966. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Hämeentie 3

B.Möller otti samana vuonna 1966 kuvan myös seuraavasta talosta Hämeentie 3. Kuplavolkkari näyttää olleen suosiossa tuohon aikaan. Kuva on Helsingin kaupungin museosta.

Hämeentien ja Sturenkadun risteys

Birger Enbom on ikuistanut näkymää Hämeentien ja Sturenkadun risteyksestä vuonna 1967. Paavalin kirkon puisto jää kuvan oikealle puolelle. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kansan talo ja ympäristöä

Volker von Bonin on kuvannut vakuutusyhtiö Kansan taloa komeassa valaistuksessa. Ajankohdasta ei ole tietoa. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista. 1980-luvun loppupuolelta alkaen ajelimme kaverin kanssa kimppakyydillä vuorotellen autojemme kanssa Järvenpäästä Hakaniemen tienoille töihin. Vaimomme tulivat samalla kyydillä. Kansan säähavaintokuutioiden pohjalta löimme aika usein kahvivedon, missä järjestyksessä kuutiot ovat. Eipä silloin oikein vielä voinut udella tarkkaan seuraavan päivän säätä ja melko tasan ne vedot taisivat mennä.

Ohjaaja Veikko Laihanen on tehnyt vuonna 1962 lyhytelokuvan Hämeentiestä ja sen historiasta, jonka linkin laitan tähän loppuun. Filmi löytyy kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista (Kava).

Klikkaa tästä katsoaksesi Veikon filmi:

https://www.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_143148

Aion jatkaa kuvapainotteisten blogieni tekoa. Olen nyt tehnyt viisi Helsinki aiheista blogia facebook-ryhmä Helsinki vanhoissa kuvissa pohjalta, joihin olen laittanut kuukausittain kiinnostavimmat postaamani kuvat. Sen lisäksi olen tehnyt jo kaksi alueellista, Hakaniemen ja Herttoniemen vanhoissa kuvissa. Niihin pääset menemään blogini lopussa olevasta linkistä.

 

Tässä on kaksi sopimuskumppanieni mainosta. Klikkaa kuvaa ja katso, mitä heillä on tarjottavaa!

*

Katso Telian tarjouksia niin kuluttaja- kuin yrityspalveluista!

*

Varaa lomasi tai viikonloppusi Naantalin kylpylään ja hotelliin! Katso ja klikkaa! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.