Laitan jälleen tusinan verran vanhoja valokuvia Helsingistä kuvapainotteisen blogini kautta. Nämä kuvat ovat kaikki olleet myös Helsinki vanhoissa kuvissa Facebook ryhmässä. Tässä ryhmässä menee aivan lähiaikoina rikki 140 000 jäsenen raja. Olen itse ollut mukana neljä vuotta. Pikaisesti laskettuna olen tuonut noin 4000 kuvaa tarjolle tänä aikana tässä ryhmässä. Näissä kuukausikoosteissa tuon blogin kautta näytille sellaisia kuvia, jotka tuossa yllä mainitussa ryhmässä ovat saaneet keskimäärin tuhat tykkäystä ja ovat myös herättäneet paljon keskustelua.
Olen näiden kuukausikoosteiden lisäksi tuonut eri kaupunginosia ja muita kohteita Helsingistä blogieni kautta esille noin 1900 kuvan verran. Näitä ryhmiä on noin kolmisenkymmentä, joista kustakin olen tehnyt noin viisi juttua eli noin 60 vanhaa valokuvaa. Ryhmiä on Alppilasta Vuosaareen ja siellä on myös kaupunginosien lisäksi Linnanmäkeä, Seurasaarta, busseja ja raitiovaunuja käsittäviä juttuja.
Näissä kuvissa saamme nähdä kolme julkkista. He ovat Lasse Liemola, Tapio Rautavaara ja Marianne Åström. Näemme tyttöjen katumuotia vuodelta 1966. Eri liikennemuotoja saamme nähdä Helsingin linja-autoasemalla, Malmin lentokentällä ja Rautatieasemalla. Sauna kalliossa on aivan eri asia kuin Saunakalliossa, joka on paikka Järvenpäässä. Käymme Kolmannen linjan saunassa. Näemme, kuinka peruna on kasvanut Topeliuksenkadulla Töölössä. Mummo Käpylässä ei kävele lumessa, kuten mummo Pihtiputaalla. Käymme pikkulasten kera Mäkelänkadun Elannossa ja sitten sota-aikana Herttoniemessä siirtolapuutarhassa.
Tytöillä on suositut nirunarusandaalit jaloissaan, kun he minihameissaan kävelevät Keskuskadulla Helsingissä vuonna 1966. Hannu Lindroos on kuvannut tätä näkymää. Työkaverini myöhästyi kerran töistä, kun tämänkaltaiset kauniit tytöt olivat noin kilometrin ajan roikkuneet hänen edessään. Hidasteita on kullakin. Nuhteiden jälkeen Masa vaihtoi fillariin. Tämä kuva on Museoviraston kokoelmista.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.
Linja-autoasemalla on kameransa kanssa ollut Räshid Nasretdin. Hän oli tataaritaustainen suomalainen valokuvaaja, jolla oli vaimonsa kanssa useiden vuosien ajan oma valokuvaliike. ”Nasa” syntyi vuonna 1920 Aktukovossa Venäjällä ja kuoli vuonna 2010 Helsingissä. Tämän kuvan hän on ottanut vuonna 1956. Se on Museoviraston kokoelmista peräisin.
Lasse Liemola on vaimonsa Sirjen ja tämän tyttären Erikan kanssa kävelemässä Esplanadilla 12.3.1982. Helge Heinonen on ottanut tämän kuvan. Se on Museoviraston kokoelmista. Lasse nousi nuorisoidoliksi vuonna 1957 laulullaan ”Diivaillen”. Muita hänen hittejään oli muun muassa ”Anna pois” ja Paul Ankan suomennos levystä ”Diana”.
H-juna on Helsingin rautatieasemalla vuosien 1976-1979 välisenä aikana. Volker von Bonin on ottanut siitä kuvan. Sähkömoottoriyksikkö 6065 on valmistunut 27.4.1976. Kuva on Museovirastosta.
Matti Meronen on kuvannut yleisötapahtumaa Malmin lentoasemalla 1980-luvulla. Paljon on porukkaa tullut paikalle. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.
Sota-aikaan on paikoin Helsingissäkin aivan kaupunkialueellakin viljelty perunaa. Olen nähnyt useita kuvia eri paikoista. Tässä olemme Topeliuksenkadulla kesäkuussa 1940. Hugo Sundström oli Hufvudstadsbladetin lehtikuvaaja. Hän on ikuistanut tämän näkymän. Kuva on Museoviraston kokoelmista.
Sauna Kalliossa on tässä kuvassa osoitteessa Kolmas linja 20. On se vaan työllistänyt monta ihmistä ennen vanhaan tämäkin operaatio. Siinä käydään monta vaihetta läpi ennen kuin esimerkiksi tuollainen metrinen halko on uunissa lämpöä tuottamassa. Tämän kuvan on ottanut Nils Andersson vuonna 1976. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.
Vuosi ennen Lontoon olympiakisoja 1948 on Tapio Rautavaara ollut Eläintarhan urheilukentällä. Siellä pidettiin yleisurheilukilpailut 22.7.1947 OTK vastaan SOK. Keihäänheiton voitti näissä skaboissa Tapsa. Niin kävi myös Lontoossa. Kuva on Työväen arkistosta peräisin.
Joukko lapsia on lähellä Elantoa juosten menossa kaupan suuntaan. Tässä ollaan kuvan myötä Mäkelänkatu 82-78 perhetalojen tienoilla. Kuva on Elannon kokoelmasta ja se on otettu 1950-luvulla. Kokoelma on Helsingin kaupunginmuseossa.
Kuvan mummo on Alina Hartikainen ja hän on kauppareissullaan. Taustalla on Käpylän paloasema, jonka sen aikainen osoite oli Arabiankatu 7. Kuvan on ottanut Eino Heinonen. Pienempi rakennus kuvassa on lasten päiväkoti. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.
Tässä korjataan jämerästi pommivaurioita Herttoniemen siirtolapuutarhassa vuosien 1939-1941 välisenä aikana. Kuvan on ottanut Yrjö Kalimo. Otos on Museoviraston kokoelmista peräisin.
Tässä on Marianne Åström polkupyöräilemässä Hietalahdessa 16.6.1977. Samana vuonna hän sijoittui toiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi kilpailussa. Voiton tuolloin vei Armi Aavikko. Kuvan on ottanut Heikki Y. Rissanen. Kuva on Museovirastosta.
Laitan tähän loppuun yhden sopimuskumppanini mainoksen. Vallilasta löytyy verhoja ja mattoja sekä kaikkea muuta kodin sisutukseen liittyvää. Hyödynnä nyt myös tuo KESÄALE!