Oulunkylä vanhoissa kuvissa

Noin kuuden kilometrin päässä pohjoisen suuntaan Tuusulantietä mentäessä tai junalla tullaan Oulunkylään. Noin sata kertaa pitempi matka pohjoiseen on edessä , jos haluaa mennä Oulun kaupunkiin. Lähinaapureita ovat Pasila, Käpylä, Koskela, Haaga, Kaarela, Pakila, Viikki, Pukinmäki ja Malmi.  Näistä olen aiemmin blogeja tehnyt Pasilasta, Käpylästä ja Malmilta. Oulunkylä sai vuonna 1881 rautatieaseman ja sen jälkeen… Lue lisää Oulunkylä vanhoissa kuvissa

Korkeasaari vanhoissa kuvissa

Ennen kuin Korkeasaaresta tuli eläintarha, se oli ollut helsinkiläisten virkistyskäytössä. 1500-luvulla saari oli kalastuspaikkana ja laidunmaana. 1800-luvun alkupuolella siellä sijaitsi kaupungin puutavaran varastopaikka. Krimin sodan aikana Korkeasaari oli sotilasviranomaisten käytössä.  Vuonna 1864 saari vapautui Helsingin kaupungille. Melko pian tämän jälkeen alkoi tapahtua. Saarelle järjestettiin höyrylaivaliikenne. Sinne rakennettiin ravintola. Lisäksi sinne tuli tanssilava, keilarata ja keittokatoksia.… Lue lisää Korkeasaari vanhoissa kuvissa

Haaga vanhoissa kuvissa

Olen tehnyt Helsinki-aiheisia kuvapainotteisia blogeja lähes kolmesataa ja tämä on ensimmäinen Haagasta. Facebook ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa olen neljän vuoden aikana tuonut silloin tällöin näitä vastaavia näkymiä näytille Haagastakin. Haagassa on asukkaita noin 26 000. Tämä kaupunginosa koostuu seuraavista osa-alueista: Etelä-Haaga, Kivihaka, Pohjois-Haaga, Lassila ja osittain Pikku Huopalahti. Haaga on ehtinyt olla historiansa aikana kauppalakin.… Lue lisää Haaga vanhoissa kuvissa

Kulosaari vanhoissa kuvissa

Herttoniemen ja Sörnäisten välissä sijaitsee Kulosaari. Siellä on asukkaita noin 4 000.  Saaren ruotsinkielinen nimi Brändö oli käytössä vuodesta 1808 alkaen. Vuonna 1907 tienoilla oli tarkoitusta tehdä melko asumattomalle saarelle Kulosaaren huvilakaupunki. Sitä oli ensi alkuun suunnittelemassa Kulosaari-yhtiön toimeksiannosta Lars Sonck ja kymmenen vuoden jälkeen vuonna 1917  Bertel Jung täydensi suunnitelmia. Kulosaari kuului Helsingin maalaiskuntaan.… Lue lisää Kulosaari vanhoissa kuvissa

Eira vanhoissa kuvissa

Eira on melko pieni kaupunginosa sekä kooltaan että asukasluvultaan. Siellä on noin 1000 asukasta ja sen pinta-ala on 0,45 km2. Eira on saanut nimensä viereisessä kaupunginosassa Ullanlinnassa olleesta Eiran sairaalasta, joka rakennettiin vuonna 1897. Pohjoismaisen muinaistaruston lääkintätaidon jumalatar oli ollut Eiri. Eiran asemakaava on vahvistettu vuonna 1907. Se oli vielä 1800-luvulla rakentamatonta aluetta ja sitä… Lue lisää Eira vanhoissa kuvissa

Pitäjänmäki vanhoissa kuvissa

Pitäjänmäki sijaitsee Helsingin luoteisosassa ja sen länsipuolella ollaan jo Espoossa. Siellä on Leppävaara. Pohjoisessa on naapurina Konala, idässä Kaarela ja Haaga. Etelässä on Munkkiniemi. Asukkaita ”Pitskussa” on noin 18 000. Siellä on paljon työpaikkoja. Noin 25 000 henkeä saa leivän Pitäjänmäessä tekemästään työstä ja perheenjäsenet siinä samassa. Alueella on paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Sinne… Lue lisää Pitäjänmäki vanhoissa kuvissa

Hakaniemi vanhoissa kuvissa

Olen ollut jakamassa näytille Helsinki-aiheisia valokuvia facebook-ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa jo vähän yli kahden vuoden ajan. Olen näitä mielenkiintoisia valokuvia ja samalla pääkaupungin paikallishistoriaa välittänyt myös viiden blogin kautta. Aiemmin olen tätä kautta tuonut näytille facebook-ryhmässä olleita kiinnostavimpia kuvia. Nyt ja jatkossa aion paneutua näihin kuviin alueittain  tai aiheittain, kuten esim. Hakaniemi, Herttoniemi, Linja-autot, Linnanmäki,… Lue lisää Hakaniemi vanhoissa kuvissa

Kuopiolainen diplomi-insinööri ja hankejohtaja Marko Onttinen viettää 50-vuotisjuhlaa 1.10.2022 Iisalmessa

On jälleen ilo osallistua blogin välityksellä vaimoni sisaren Eilan lapsen 50-vuotisjuhliin. Nyt on kyseessä Marko. Eihän tässä ole kuin neljä kuukautta aikaa, kun hänen sisarensa Outin vastaavia juhlia vietettiin. Miten tämä onkaan mahdollista? Onkohan Outi löytänyt nuoruuden lähteen, kun kaksi vuotta on Marko ottanut kiinni. Kyllä näin on varmasti käynyt, sillä niin nuorekas oli päivänsankari… Lue lisää Kuopiolainen diplomi-insinööri ja hankejohtaja Marko Onttinen viettää 50-vuotisjuhlaa 1.10.2022 Iisalmessa

Helsinki vanhoissa kuvissa viidennen kerran

Tässä tulee kuukausikoosteeni Helsinki vanhoissa kuvissa facebook ryhmän ikuistuksista.  Viidettä kertaa kirjoittelen tästä aiheesta. Tämän päivän luku ryhmän jäsenistössä on 89 649. Olisimme tällä määrällä Suomen kymmenenneksi suurin kaupunki. Olen näissä blogeissani alkanut esitellä myös niitä valokuvaajia, joiden kuvia itsekin olen tuonut tarjolle tässä ryhmässä. Olen vähän esitellyt jo Constantin Grünbergiä ja Aukusti Tuhkaa. Tänään… Lue lisää Helsinki vanhoissa kuvissa viidennen kerran

Ristiinan vanhaa historiaa kuvissa

Olen ollut Miun vanha Mikkeli facebook-ryhmässä välittämässä nostalgisia ja historiallisia kuvia. Useita kuvia olen ehtinyt välittää myös synnyinpitäjästäni Ristiinasta. Osan niistä jaan nyt tämän kuvapainotteisen blogini myötä uudestaan. Tuon myös näytille ennen näkemättömiä ikuistuksia. Olen jo pari kirjoitusta tehnyt aiemmin ja pyrin tekemään vielä muutamia myöhemmin. Tämäkin oli jo tehtynä toiselle blogipohjalle, mutta kun viime… Lue lisää Ristiinan vanhaa historiaa kuvissa