Emalikukka, monta pienyritystä käsittävä kortteli Järvenpäässä

 Moni on saattanut kuulla puhuttavan Järvenpään vanhasta kumitehtaasta. Niillä paikoilla on nykyisin Emalikukka, joka käsittää yhteensä noin 25 eri yritystä tai muuta toimitilaa. Toimin itsekin vielä parikymmentä vuotta sitten yhdessä näistä  rakennuksista, joka silloin oli juuri peruskorjattu. Minulla oli Metallimiehenkadun puolella tätä korttelia antikvaaristen kirjojen tila. Pidin sitä silloin tällöin auki, mutta pääpaino oli tuolloin minulla posti- ja nettimyynnissä. Kirjoja ja muita julkaisuja löytyi noin 60 000, jotka olin lähes kaikki listannut ja laatuluokitellut nettimyyntiä varten. Toimin paljon yhteistyössä Helsingissä Torkkelinkadulla toimineen antikvariaattikauppias Kaarle Ervastin kanssa. Häneltä hankin alkukirjat ja lehdet omaan kirjapisteeseeni. Kävin Kaarlen kanssa myös kerran Kalliossa erään tietoviisaan kuolinpesällä. Siellä oli yksiössä noin 15 000 kirjaa. Kirjoja oli aina vessan kaappeja myöten lähes joka paikassa.

Kirjamyymälässäni oli myös ystävien tekemiä koristetöitä myynnissä.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Tässä on vielä toinen kuva antikvariaatistani Metallimiehenkadulla.

Tein toki muutakin tuohon aikaan. Vuosien 1997-2005 välillä minulla oli toiminimellä liike Arimon kirja ja konsultointi. Vuonna 2003 möin kaikki kirjat eräälle insinööripariskunnalle ja yritykseni nimi lyheni Arimon konsultoinniksi. Olin 1980-1990-luvun vaihteen tienoissa opiskellut kolme vuotta LVI-tekniikkaa Rastorin tietomiehissä ja 1995 suoritin teknisen isännöinnin tutkinnon. Suoritin 1995 myös Motivan energian katselmustutkinnon. Näillä eväin tein yhteistyötä Järvenpään Mestariasuntojen kanssa kuin myös Helsingin kaupungin kiinteistöviraston. Kävin myös Järvenpään Isännöintipalveluissa yhtenä kesänä kuukauden verran auttamassa sairas- ja kesälomatuurauksissa. Asuimme Pajalassa kerrostaloalueella tuohon aikaan. Minulla oli oman talon kiinteistönhoitotehtävät kontollani. Kohta oli myös kaksi lähinaapuritaloa ja sitten siihen tuli myös vielä kaksi Mestariasuntojen mökkiä, joten olin korttelitalonmiehenä jonkin aikaa muiden töiden ohella. Lumityöt hoidin raskaalla kalustolla kolalla ja kevyet lumet työntökolalla. Oli ilo kuulla, kun lapset hiekkalaatikolla huutelivat: ”Moi Alimo!”

Kävin viime viikolla kierroksella tässä Emalikukan korttelissa. Poikkesin myös sisälle katsomaan, mitä muutoksia siellä oli tapahtunut sitten 19 vuoden edellisen käyntini jälkeen. Minun paikallani Metallimiehenkadulla heti ovesta sisään mentäessä oikealla puolella on Mustaamo. Sain luvan ottaa pari kuvaa. Siellä voi ottaa tatuointeja. Ennen vanhaanhan niitä oli merimiehillä ja vankilakundeilla. Nyt niitä on yhdellä sun toisella. Paljon avarammalta näytti tila, kuin minun aikaani, kun olin kirjoilla täyttänyt koko tilan.

Minun entisen kirjapisteeni paikalla oli nyt tämän kaltaista toimintaa. Paikan nimi on Mustaamo.
Tässä on vielä toinen kuva Mustaamosta, jossa tehdään mm. tatuointeja.

Emalikukka käsittää korttelin Pajalassa. Lännen puolella on Pajalantie, pohjoisessa on Valimonkuja, idässä on Metallimiehenkatu ja etelässä on Emalitehtaankatu. Pajalassa on rakennettu varsin paljon uusia kerrostaloja. Vanhoja rakennuksia on purettu. Ainoastaan tämä kortteli on saanut säilyä kovan rakennusbuumin vaikutuksessa.

Eteläpuolella on seinässä vähän kuvattu aakkosilla, mikä osa sijaitsee tässä korttelissa missäkin päin.
Tässä on vielä etelän puolelta kuvaa. Tämä katu on Emalitehtaankatu.
Tässä on kuvaa idästä päin. Tämä puoli on Metallimiehenkatua.
Tästä ovesta pääsee entiseen tilaani, jossa nyt toimii Mustaamo. Kannattaa käydä katsomassa tämän oven sisäpuolelle, sillä siellä on myös käsitöitä ja verhoomoa ym.

 

Metallimiehenkadun puolelta pääsee myös sisäpihalle, josta on yhteyttä eri yrityksiin sieltä kautta. Valimokuja on sitten pohjoisen puolella oleva kulkuväylä. Tältä puolelta löytyy kaksi kirpputoria, Fida ja Via Dia. Helluntailaisuus ja vapaakirkkolaisuus pääsee tarkempaan analyysiin, kun tutkii, mitä tavaraa on tuotu tarjolle. Tarkennan vielä , että Fidalla myydään sinne lahjoituksena tulleita tavaroita ja Via Dian puolella on taas mahdollista itse kunkin vuokrata pöytä itselleen. Jos kahvihammasta pakottaa, niin Via Diassa saa siihen lääkitystä!

Tässä on pohjoisen suunnasta ottamani kuva eli Fidan sisäänkäynti näyttää tältä.

Pajalantien puolella olemme lännessä tätä korttelia. Tällä puolella on mm. Temal ja Etsivän nuorisotyön toimipiste.

Pajalantien puolella on Temal, joka on erikoistunut kylpyhuonekalusteisiin.

Temal valmistaa erilaisia kylpyhuonekalusteita. Itse olen sieltä ostanut pesualtaan kylpyhuoneeseen joitakin vuosia sitten asuessamme vielä Pajalassa edellisessä kodissamme.

Tällä puolella korttelia on myös Nuorisotila ja Etsivän nuorisotyön toimipiste.

Etsivässä nuorisotyössä tuetaan nuoria suunnan löytämiseksi elämälle. Tavoitteena tässä työssä on kulkea nuorten rinnalla ja olla heille apuna erilaisissa palvelu- ja viranomaisverkostoissa. Nuoria ohjataan hoitoon, opintoihin, työelämään ja asumiseen liittyvissä asioissa. Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen ja työtä tehdään jalkautumalla nuoren omiin ympäristöihin. Etsivään nuorisotyöhön voi ottaa yhteyttä nuoren läheinen, opinto-ohjaaja, sosiaalityöntekijä tai nuori itse.

Pihalla on jonkin verran nuorisotyön tuloksena syntyneitä maalauksia.
Nuorisotyöhön liittyen voi pelata myös pihakorista.
Täällä länsipuolella on vielä yksi sisäänkäynti Emalikukkaan.

Vanhimmat osat näistä rakennuksista ovat valmistuneet 1926. Vähän vajaa sata vuotta sitten on näissä tiloissa valmistettu juustoa. Ensimmäisiä yrityksiä täällä olivat Juustotehdas Oiva ja Järvenpään kumitehdas. Jälkimmäinen yritys aloitti vuonna 1930 ja toimintaa kesti aina vuoteen 1979. Tehtaan tuotevalikoima oli laaja aina kumisaappaista auton renkaisiin saakka. Yhteensä tiloja on käytössä noin 7000 m2.

 

Tässä on muutamia mainoksia hienoine tarjouksineen! Katso ja klikkaa!

*

Björn Borg perustettiin 1980-luvulla ja tänä päivänä on toimintaa 20 Euroopan maassa. Vuonna 2010 alkoi verkkokauppamyynti ja sen kasvu on ollut erittäin nopeaa. Björn Borg on synonyymi korkealaatuisille tuotteille. Björn Borgin edustama urheilullinen perintö tarkoittaa värikkyyttä, luovuutta ja hauskuutta. Alusvaatteiden lisäksi myydään myös muita vaatteita, kenkiä, laukkuja ja aurinkolaseja.

*

Vallila on suomalainen sisustus- ja tekstiilialan perheyritys, joka on perustettu Helsingin Vallilaan vuonna 1935. Mallisto uudistuu kahdesti vuodessa. Se on aina sekä ajankohtainen että leimallisesti vallilalainen: rohkea, värikäs ja eri tyyleillä leikittelevä. Mallisto kattaa astiat, tapetit, sekä sisustus- että käyttötekstiilit aina metritavarasta suihkuverhoihin ja torkkupeittoihin asti, sillä kodin jokainen nurkka on erinomaisen muotoilun arvoinen – tai kuten vallilaisilla on tapana sanoa – Vallilaa vaille valmis. 

*

Kesällä vietetään paljon juhlia eri puolilla Suomea. Joskus sattuu vaan käymään niin, että menee päällekkäin synttärit ja rippijuhlat tai muuta vastaavaa. Silloin on todella hyvä olemassa tämä Interfloran palvelumuoto ostaa kukat ja yllättää sankari! Interflora on Suomen johtava kukkatervehdysten toimittaja. Interflora välittää päivittäin satoja tunteita ja tuoksuja kukkatervehdyksillä ympäri Suomen ja myös ulkomaille. Kotimaassa kukkatervehdyksiä toimittaa lähes 300 Interfloran kukkakauppaa. Interflora on maailmanlaajuisesti noin 140 maassa toimiva itsenäisten kukkakauppayrittäjien vapaaehtoinen organisaatio. Suomessa se on toiminut jo vuodesta 1927

*

Luin living on kotimainen kodinsisustus- ja lifestylebrändi, joka on tullut tunnetuksi pääosin laadukkaista kylpytuotteista. Tuotteita on saatavilla yli 25 maassa ympäri maailmaa. Suosituimmat tuotteet valikoimassa ovat hiuspyyhe, spamekko, vauvapyyhe, kylpytakit sekä kaikki peruspyyhkeet.

2 kommenttia artikkeliin ”Emalikukka, monta pienyritystä käsittävä kortteli Järvenpäässä

  1. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi kanssamme, tehtaan historia on erittäin mielenkiintoinen. Minulla on työhaastattelu Isännöintipalvelussa lähialueella. Aion varata aikaa myös tehtaalla käymiseen.

  2. Hienoa! Talossa on myös kaksi kirpputoria, joissa toisessa on kahvio. Ne ovat Via Dian ja Fidan. Se, missä nyt on tatuointia, oli minun vuokrapisteeni 2000-luvun alussa. Minun yläpuolella oli Kaija Koon studio, joskaan ei ihan samalla kohdalla. Lykkyä tykö sulle työhaastatteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.