Salpalinjaa 1200 kilometriä Virolahdelta Sallaan

Mökkeilimme toissa kesänä viikon verran Miehikkälässä. Se on kunta lähellä itärajaa. Siellä sain jonkinlaisen käsityksen Suomen salvasta, joka on aivan virallinen nimi salpalinjalle. Poikkesin nimittäin Salpalinjamuseoon. Vähän mökkireissun jälkeen facebook kaverini Haminasta houkutteli minua Salpavaeltajat facebook-ryhmään, kun näki minun omilla sivuillani laittaneeni joitakin kuvia museon läheltä, muun muassa panssarivaunusta. Minähän liityin jonkin ajan kuluttua tähän 20.7.2010 perustettuun ryhmään. Juha Kilpeläinen ja Terho Ahonen ovat tämän ryhmän ylläpitäjiä ja moderaattoreita.

Tässä on Miehikkälän kunnan sivuilta netistä nappaamani kuva salpalinjasta.

Viime kesänä 2021 vietimme mökkeilyviikon kesäkuun puolen välin kieppeillä Sulkavalla. Kiertäessämme siellä Vilkaharjun luontopolun 3,1 kilometrin pituisen itäisen kierroksen tuli siellä myös vastaan Salpalinjaa.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Tässä on itse ottamaani kuvaa Vilkaharjulta Sulkavalta kesältä 2021.
Tässä edelleen kuva Sulkavalta Vilkaharjulta viime kesältä.
Tässä on Sulkavalla luontopolun varressa oleva infopiste, jossa kerrotaan faktoja Salpalinjasta.

Salpalinja on ihan eurooppalaisittain ajateltuna varsin mittava ja merkittävä puolustuslinnoitus. Sitä on koko itärajamme matkalta alkaen Suomenlahdelta ja päättyen Pohjoiseen Jäämereen 1200 kilometriä. Tähän väliin mahtuu monentyyppistä suojautumista. Siellä on yli 700 teräsbetonikorsua. Sotilasvirkailija K.A. Hyvärinen on ottanut kuvan majoituskorsusta  4.11.1941, jonka välitin Salpavaeltajien facebook ryhmään.

Salpalinjan majoituskorsu – Sotamuseo K.A.Hyvärinen

Tähän kuvaan tuli  facebook-ryhmässä asiantuntevaa täydennystietoa. Tarkalleen korsu  170-171 on Ravijoella. Kyseessä on panssarintorjunta- ja konekiväärikorsun majoitustila. Tähän mahtuu majoittumaan 20 miestä.

Teräsbetonikorsujen lisäksi puolustuslinja käsittää 25 luolaa ja yli 3000 puista kenttälinnoitetta. Taistelu- ja yhdyshautaa on matkan varrella noin 350 km ja 225 km on panssarikiviesteitä sekä 130 km kaivantoesteitä. Kaikkein vahvinta varustus oli eteläosassa Saimaan ja Suomenlahden välillä.

Puolustuslinjaa alettiin rakentamaan Talvisodan jälkeen välirauhan aikaan vuosina 1940-1941. Se oli todella valtava rakennushanke, itsenäisen Suomen suurin. Enimmillään oli puolustuslinjaa rakentamassa 35 000 siviilimiestä. Heitä oli ravitsemassa 2000 lottaa. Rakennusmiesten lisäksi työmailla työskenteli sotilaita. Tällä työmaalla oppivat suomalaiset rakennusmestarit sen, kuinka tehdään betonia. Sitä työtä oli paljon. Tämä oli samalla opetustyömaata heille ja rakennusmiehillekin.  Linjan rakentamiseen osallistui myös vapaaehtoisia ruotsalaisia ja Ruotsista saatiin myös taloudellista apua urakkaan.

Pieni osa Salpalinjaa on säilynyt melko hyvässä kunnossa Oravisalossa Hämeenselän rantamaisemissa.

Toivo Hirvonen salpalaavussa
Toivo Hirvonen on Salpalinjalla Oravisalossa. Kuva Kesälehdessä 26.6.2022 Riitta Makkosen tekemän artikkelin yhteydessä.
Toivo Hirvonen rakentamassaan korsussa. Hän teki sen aivan puolustusvoiman piirusten mukaisesti

 

 

 

Salpavaeltajat facebook ryhmän välityksellä olen saanut nähdä kuvien kautta, mitä on eri puolilla tätä 1200 kilometrin matkaa tapahtunut. Nyt  on kirjoittamishetkellä menossa Venäjän mielettömän julmuuden johdosta alkanut sota Ukrainaa vastaan. Tuota käsittämätöntä raakuutta on kestänyt jo yli 5 kuukautta. Vaikka emme kukaan tahdokaan sotaa omalle kohdallemme, niin on hieno asia, että edes jollakin tapaa tätäkin salpalinjaa kehitetään ja ylläpidetään. Nythän se on ollut paljolti vapaaehtoisten käsissä. En tiedä, kuinka on puolustusmäärärahoja ohjattu tänne rajan tuntumaan, mutta tuiki tärkeää se olisi. Onneksi tämänkin ryhmän yli 1200 jäsenestä jotkut osaavat asiantuntevasti esitellä kehitettävät osiot tästäkin puolustuslinjasta ja voivat olla auttamassa, jos laajemmalti lähdetään toteuttamaan ennalleen saattamista tai parantamista.

Kuvassa on betoninen pallokorsu Virolahdelta. Kuva on ollut Iltalehdessä 13.7.2022, jossa on ollut Marianne Zittingin artikkeli.
Tässä on puinen kenttälinnoite Virolahden tienoilta. Kuva oli Iltalehdessä 13.7.22 Marianne Zittingin artikkelin yhteydessä.

Salpalinjan 1200 kilometrin varrelta löytyy joitakin turistikohteita ja museoita. Miehikkälän salpalinjamuseo on avoinna kesä-elokuussa joka päivä klo 10-18.

Virolahden bunkkerimuseo on elokuun loppuun asti auki joka päivä klo 10-18.

Joensuun bunkkerimuseo on avoinna ympäri vuorokauden.

Puumalan bunkkeri on tilapäisesti suljettu.

Visit Puumala houkuttelee myös bunkkeriin, mutta se on tilapäisesti suljettu.

Tähän loppuun laitan joitakin kuvia Salpavaeltajien facebook ryhmän sivuilta. Jos tämä ryhmä kiinnostaa, niin käy kurkistamassa sivuja tämän linkin kautta:   https://www.facebook.com/groups/127742510603002/

Tässä on Salpalinjan luolastoa kallion sisässä. Tämä on Olli Jouppilan postaus ryhmässä 26.7.22

 

Juha Kilpeläisen postaama kuva Miehikkälän salpalinjamuseosta.
Tässä on lumisodan puolustuslinjaa Tähtitorninmäellä Helsingissä vuonna 1931. Kuvan on ottanut Pietinen ja se on Museovirastosta. Minä välitin tämän kuvan näytille Helsinki vanhoissa kuvissa-ryhmään.

 

Tässä on muutamia mainoksia. Katso ja klikkaa, niin näet hyviä tarjouksia!

*

Vieläpä ehtii tällekin kesälle käydä kurkistamassa vaatteita, telttoja ja makuupusseja ym. retkeilytarvikkeita oheisesta linkistä. Se on helppoa tänä päivänä! Partioaitta palvelee luonnossa liikkuvia ympäri Suomen. Partioaitan valikoimassa olevissa tuotteissa korostuu toiminnallisuus, pitkäikäisyys, ympäristöystävällisyys ja huollettavuus.

*

  • Monet tekijät vaikuttavat siihen, miten energisiä olemme arjessa tai urheillessa ja minkälaiseksi terveytemme muodostuu tulevaisuudessa. Esimerkiksi vitamiinitasot ja rautavarastot vaikuttavat siihen, miten jaksamme. Kolesteroliarvot ja verensokeri vaikuttavat terveyteemme, vaikka näiden vaikutus ei välittömästi tunnukaan. Siksi Puhti-terveystarkastus on hyvä tapa selvittää, miten oma keho jaksaa ja mihin oman terveyden ylläpito kannattaa suunnata. Puhdin suosituin testipaketti, Puhti-terveystarkastus sisältää 30 eri mittaria, jotka antavat sinulle monipuolisesti tietoa siitä, miten elimistösi voi. Mukana on mm. täydellinen verenkuva, kolesteroli, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toiminta. Palvelun tarkoitus ei ole etsiä sairauksia tai selvittää erilaisten oireiden syytä, vaan edistää hyvinvointia ja jaksamista sekä kiinnittää huomiota tekijöihin, joilla voi vaikuttaa elintapasairauksien ehkäisyyn.

*

NAANTALIN KYLPYLÄ on maankuulu kylpylä- ja kokoushotelli Naantalissa, aivan meren rannalla ja idyllisen Naantalin vanhan kaupungin kyljessä. Kylpylä tarjoaa täydelliset puitteet todelliseen irtiottoon arjesta: tasokkaat huoneet, ylellisen spa & wellness -osaston, useita ravintoloita ja tietysti monipuolista viihdettä. Naantalin Kylpylä on valittu Suomen parhaaksi hotelliksi jo kahtena vuonna peräkkäin kansainvälisessä World Travel Awards -gaalassa. Naantalin Kylpylän omistaa turkulainen perheyritys Sunborn Oy, joka tarjoaa yli 40 vuoden kokemuksella kansainvälisen tason majoitus-, kokous- ja ravintolapalveluita sekä Suomessa että ulkomailla.

*

Lomarengas-konserni on Suomen kokenein mökkivuokraaja ja markkinajohtaja. Tarjolla on ylivoimaisesti Suomen suurin valikoima mökkejä – yli 4000. Niitä on rantamökeistä hiihtomökkeihin ja luksusmökeistä erähenkisiin asumuksiin. Lomarenkaan mökit ovat tunnettuja laadusta, hyvästä varustetasosta ja ystävällisestä isäntäväestä. Mökkien vuokraus onnistuu kätevästi verkosta Suomen suurimmasta mökkiportaalista, joissa vierailee yli 50 000 käyttäjää viikossa. Klikkaa ja katso!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.