Hakaniemi vanhoissa kuvissa toisen kerran

Lokakuun alkupuolella 2022  kirjoittelin Hakaniemestä ensimmäisen blogini. Tämä tienoo on ollut yksi Helsingin keskeisimmistä tapahtumapaikoista, joten kuvia ja tarinoita riittää sieltä vielä pitkäksi aikaa. Aloitan taas kuvien näytille tuomisen vanhemmasta päästä ensimmäisen ollessa vuodelta 1906.

Kasakoita Hakaniemessä 1906

Helsingissä oli mellakoita vuonna 1906 muuallakin kuin Hakaniemessä, mutta 2. elokuuta tapahtui Hakaniemen torilla aseellinen välikohtaus. Viaporin kapinaan liittyneen yhteenoton osapuolina olivat ylioppilaiden suojeluskaarti ja vastapuolena heillä oli punakaarti sekä kapinallisia Venäjän laivaston matruuseja.  Välikohtaus sai alkunsa, kun punakaartilaiset yrittivät pysäyttää Hakaniemessä raitiovaunun liikkumisen. Selkkauksessa sai surmansa yhteensä yhdeksän henkilöä, joista seitsemän kuului suojeluskaartiin ja kaksi punakaartiin eli työväen järjestyskaartiin. Tässä mellakassa loukkaantui kymmeniä henkilöitä. Hakaniemen mellakkaa pidetään  ensimmäisenä suojeluskuntien ja punakaartin välisistä  yhteenotoista. Oheisessa kuvassa ollaan lähellä John Strömbergin konepajaa Hakaniemessä. Kasakat ovat tulleet valvomaan järjestystä Hakaniemen mellakoiden aikana. Näkymän on ikuistanut Johan Leonard Böök. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Siltasaari 1908

Tässä on näkymää Siltavuorelta Siltasaareen. Näkymän on kuvannut I.K. Inha vuonna 1908. Edessä keskellä näkyy John Stenbergin konepaja, josta äsken tekstiosassa oli mainintaa. Kuvassa on laaja näkymä Hakaniemen tuon aikaisesta teollisuusalueesta. Kuva on Suomen valokuvaustaiteen museosta peräisin.

Siltasaarenkatua vuonna 1918

Tyyne Böök on kuvannut vuonna 1918 sota-aikaista Siltasaarenkatua. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

 

Halkovarastoja Hakaniemi

Suuret ovat olleet halkovarastot Hakaniemen torin välittömässä läheisyydessä vuonna 1940. Pekka Kyytinen on ikuistanut näkymää varautumiselta tulevalle talvelle lähialueen rakennuksien lämmittämiseksi. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Busseja Hakaniemessä

Maaseutuliikenteen linja-autoja on tuntematon kuvaaja ikuistanut 1940- tai 1950-luvulla Hakaniemessä. Autot ovat nätissä rivissä Hakaniementorin eteläosassa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Hakaniemi 1949

Sateinen päivä on meneillään Hakaniemessä vuonna 1949. Halkovarastoja on edelleen pidetty Hakaniemen torilla. Kuvan on ottanut Pekka Kyytinen. Kuva on Museovirastosta.

Hakaniemen tori

Hakaniemen toria ja Siltasaarenkatua on kuvannut vuonna 1953 Aukusti Tuhka. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

 

Tupakkakauppias Bertel Westerholm

Arenan talossa Siltasaarenkatu 11 sijaitsi Nizzan sikarituonti Oy. Tässä on omassa elementissään tupakkakauppias Bertel Westerholm 1960-luvun alkuvuosina. Niilo Kienanen on tämän valokuvan ottanut. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Mopokauppias 1961

Mopedikauppias on liikkeessään Siltasaarenkadulla Solifer-mopojensa äärellä. Kuvan on ikuistanut U.A. Saarinen 17.3.1961. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Hakaniemen tori vuosi 1961

Hevonenkin on parkissa Hakaniemen torilla autojen seassa 2.9.1961. Erkki Voutilainen on ikuistanut näkymää tuolloin. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Toria 1965

Tässä on näkymää Hakaniemen torilta vuodelta 1965. Kuva on Työväen arkistosta.

Ympyrätalo 1968

Heikki ja Kaija Siren ovat yhdessä suunnitelleet tämän Ympyrätalon, jota Pekka Kyytinen on kuvannut vuonna 1968. Kuva on otettu melkoisen heti valmistumisen jälkeen samana vuonna. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.  Oheisessa rakennuksessa noin kymmenen vuotta myöhemmin olen itsekin asioinut Apteekissa ja joitakin kertoja käynyt myös Kultainen Orava-nimisessä ravintolassa.

Muita kirjoittamiani blogeja löytyy arkistosta, jonka linkki on tämänkin kirjoitelmani lopussa. Helsinki-aiheisia kuvapainotteisia kirjoitelmia sieltä löytyy kolmisenkymmentä kappaletta.

Laitan ohessa muutamia mainoksia, joissa on varmasti hyviä  tarjouksia. Katso ja klikkaa!  

 

*

Koe Naantalin kylpylä ja hotelli! Se on valittu Suomen parhaaksi hotelliksi vuonna 2020.

*

Hobbyboxista löytyy vaikka mitä sähköpöydästä lähtien! Siellä on suuret alennukset myös juoksu- ja kävelymatoista. Liukkailla keleillä voi hyvin telkkaria katsellessa kävellä vaikkapa olohuoneessa. Käy kurkistamassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.