Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Suomenlinna toisen kerran

Tein ensimmäisen blogini Suomenlinnasta 19.1.2023. Olen useita näistä tarjolle tuoduista kuvia vienyt myös näytille Facebook-ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Vajaa viikko sitten tuossa mainiossa ryhmässä täyttyi yksi maaginen raja. Siellä meni nimittäin 100 000 jäsenen määrä rikki. Tällä määrällä ryhmä olisi vertailun vuoksi Suomen kymmenenneksi suurin kaupunki.

Aloitan tämänkertaisen kuvapainotteisen blogini jälleen Susisaaresta ja vuodesta 1918. En ihannoi sotaa enkä väkivaltaa, mutta maamme historiaan sitä mahtuu aina Ruotsin vallan ajoilta Porrassalmen ja Koljonvirran taisteluita myöten. On ollut isoa vihaa ja pikku vihaa. Itsenäisyytemme alkuvaiheissa käytiin myös veljessotaa punaisten ja valkoisten kesken. Suomenlinna eli entinen Viapori joutui olemaan näyttämönä monille raakuuksille, joita olemme historian ja elokuvienkin kautta saaneet lukea ja nähdä.

Punavankileiri Susisaaressa

Niilo Toivonen on vuonna 1918 ollut kuvaamassa punavankeja Susisaaren vankileirillä. Tässä ollaan Adlerfeldtin traverssin pihalla. Alkuperäisessä kuvassa on ollut pikkuvikoja ja kuvaa on vuonna 1993 reprokuvattu Ritva Bäckmanin toimesta. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Norjan kuningas vierailulla

2.6. – 4.6.1928 aikana vierailivat Norjan kuningas Haakon VII ja tasavaltamme presidentti Lauri Kristian Relander Suomenlinnassa. Tässä on tuntemattoman kuvaajan ikuistama näkymä siitä vierailusta. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Suomenlinnan palokuntalaisia

Tuntematon kuvaaja on ottanut ryhmäkuvan Suomenlinnan palokuntalaisista vuonna 1929. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Lotta-Svärd 10 vuotta

Lotat ovat viettämässä Lotta Svärd-järjestön 10-vuotisjuhlaa Augustin Ehrensvärdin haudalla vuonna 1931. Kuvan on ottanut Pietinen ja se on Museovirastosta peräisin.

Ilmavoimien uusi lentokone

Pietinen on kuvannut 13.5.1931 Ilmavoimien uutta lentokonetta Kotkaa Suomenlinnassa. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Merivoimien kenttäjumalanpalvelus

Frans Evert Fremling on ikuistanut näkymää Merivoimien kenttäjumalanpalveluksesta 9.7.1933. Kuva on Museovirastosta.

Tykkejä Suomenlinnassa

Aarne Pietinen Oy on kuvannut turisteja tykkien luona Suomenlinnassa 1940-luvulla. Kuva on Museovirastosta.

Ehrensvärdin hauta

Aarne Pietinen Oy on kuvannut Augustin Ehrensvärdin hautaa 1940-luvulla. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista. Augustin Ehrensvärd (1710-1772) oli ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka. Hän oli Suomenlinnan ja Svartholman merilinnoituksen suunnittelija ja rakennustöiden johtaja. Hän osallistui muun muassa Hattujen sotaan ja Pommerin sotaan.

Näkymä Tykistölahdelle

Volker von Bonin on kuvannut näkymää Susisaaresta Tykistölahdelle 5.7.1955. Taustalla on Sarvilinna Hessenstein. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Pikku Mustasaaresta näkymä Isoon Mustasaareen

Näkymässä Pikku Mustasaaresta Isoon Mustasaareen näkyy taustalla Suomenlinnan kirkko. Elannon kuorma-auto on juuri menossa jäätielle. Kuvan on ottanut Volker von Bonin vuonna 1956. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kuninkaanportti Kustaanmiekalla

Constantin Grünberg on kuvannut Kuninkaanporttia Kustaanmiekalla. Ajankohta on ollut vuosi 1967. Kuva HKM

Ihmisiä Tykistölahti

Ihmisiä Tykistölahden rantamilla on kuvannut Volker von Bonin. Taustalla on Inventaariokamari ja Tykistökasarmi. Kuva on Museovirastosta peräisin ja se on 1970- tai 1980-luvulla otettu.

Muita kirjoitelmiani voit käydä kurkistamassa blogini lopussa Arkistot – kohdasta. Siellä on aika monta Helsinki-aiheista blogia, mutta myös on urheilua, kulttuuria, mökkeilyä ja muutamia muita paikallishistoriaan liittyviä aiheita.

Laitan tähän muutamia sopimuskumppaneiden mainoksia. Käy kurkistamassa heidän tarjouksiaan. Katso ja klikkaa!

*

Vakuutukset kannattaa aika ajoin kilpailuttaa! Käy kurkistamassa ja klikkaamassa!

*

Yllätä ystäväsi ja välitä hänelle kukkia Interfloran välityksellä!

*

Käypä katsomassa Laatukorun kelloja ja koruja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.