Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Kaisaniemenkatu kolmannen kerran

Kolmatta kertaa tulen nyt blogieni suhteen Kaisaniemenkadulle. Vuosien 2005-2019 välillä ramppasin fyysisesti alvariinsa päivittäin tämän kadun ylitse tullen mennen. Tulin junalta ja menin Kansallisarkistoon Kruununhakaan. Junan ja työpaikan väliin jäi kiskoilta päin katsottuna muun muassa Villensauna, entinen Ilmatieteen laitos, Hotelli Arthur ja Metsätalo.

Tällä kertaa tarjolle tuomani valokuvat ovat melko nuoria. Vanhin kuva on vain noin 55 vuotta vanha.

Kaisaniemenkatua vuonna 1968

Tässä kuvassa tulee hienosti esille Kaisaniemenkatua. Liikenne on ollut ruuhkaisaa. Vaatetusliikkeitä on löytynyt useita nuorille ja iäkkäimmille ihmisille. Tässä kuvassa on Villayhtymän Rondo-langan mainoksia eri puolilla katua. Tämä näkymä on kuvattu 25.10.1968. Kuva löytyy Hyvinkään taidemuseosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Ravintola Pam Pam

Ravintola Pam Pam sijaitsi aikoinaan Kaisaniemenkatu 1 osoitteessa. Portsari ulko-ovella pälyilee potentiaalisia asiakkaita. Pam Pam sijaitsi Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun kulmassa entisen ravintola Atrian tilalla. Simo Rista on tämän näkymän ikuistanut vuonna 1970. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta. Tästä Pam Pam muutti osoitteeseen Hallituskatu 15, joka muuttui Yliopistonkatu 5:ksi vuonna 1995.

Iltapäiväruuhkaa

Tässä kuvassa nähdään, kuinka suosittu auto oli kuplavolkkari vielä vuonna 1970. Iltapäiväruuhkaa Kaisaniemenkadulla on tuolloin kuvannut Simo Rista. Näkymä on Varsapuistikon kohdilta lounaaseen. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Ruuhkaliikennettä sateessa

Hieman sateiselta on näyttänyt syyskuussa 1970, kun Eeva Rista on ikuistanut näkymää Kaisaniemenkadulta ruuhkan aikaan. Taustalla on Pukevan Kappakeskus liike verraton. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Ruuhkaa ruudun takaa

Ruudun takaa, ruudun takaa, lauloi Rauli Badding Somerjoki aikanaan. Tässä on Eeva Rista ikuistanut ruuhkanäkymää autonsa ikkunan takaa vuonna 1970. Kuva HKM

Ekku Peltomäki

Mannekiini ja valokuvamalli Ekku Peltomäki on ollut Kari Pulkkisella kuvauskohteena Kaisaniemenkadulla vuonna 1973. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Teinitalo vuonna 1973

Nuorten vaatekauppa Teinitalo on kuvassa Kaisaniemenkatu 6 osoitteessa. Tämä kuva on Vuorikadun puolelta otettu. Kuvaajana on ollut Kari Rainer Pulkkinen vuonna 1973. Kuva on Museovirastosta.

Teinitalo on perustettu vuonna 1962. 10-vuotisjuhlia vietettiin 1.-2.3.1972. Juhlissa esiintyivät muun muassa Koivistolaiset eli Anja ja Anneli Koivisto.

Ruuhkaa vuonna 1973

Kaisaniemenkadun ruuhkista on useita eri kuvia. Tässä on Kari Pulkkisen ikuistama näkymä vuodelta 1973. Kuva on Museovirastosta.

Kaisaniemenkatu 5 vuonna 1975

Kari Hakli on kuvannut parkissa olevia autoja, ihmisiä ja rakennuksia Kaisaniemenkatu 5 ja 7 sekä Vuorikatu 7. Ajankohta on ollut vuosi 1975. HKM

Kauppaneuvos Ruben Jaari perusti vuonna 1933 Kappa-Keskuksen. Uusi nimi Pukeva sille annettiin vuonna 1969. Laajimmillaan vaatekauppaketjulla oli viisi myymälää Helsingissä. Vuonna 1975 Pukevan päämyymälä Kaisaniemenkadulla oli Stockmannin jälkeen liikevaihdoltaan Suomen toiseksi suurin tavaratalo 96 miljoonan markan liikevaihdollaan.

Pukeva toimi osoitteessa Kaisaniemenkatu 5 aluksi Martti Välikankaan suunnittelemassa, 1920-luvulla valmistuneessa punatiilisessä liiketalossa. Talo purettiin 1960-luvun lopussa ja sen tilalle valmistui Toivo Korhosen suunnittelema Pukeva-talo.

Teinitalo 1978

Oiva Kallion suunnittelemaa ja 1930 valmistunutta rakennusta on kuvannut Ilpo Forssen vuonna 1978. Nyt siinä vaikuttaa nuorison vaatetusliike Teinitalo. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Ilmakuvaa Kaisaniemenkadusta

Tässä on A.Pyykön komea ilmakuva Kaisaniemenkadulta vuonna 1980.  Keskiössä on liikenneympyrä, jota kiertoliittymäksi tänä päivänä kutsutaan. Kuva HKM

Burger King

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää Burger Kingin sisätiloista Kaisaniemenkadulla vuonna 1982. Kuva on Hotelli- ja ravintolamuseosta.

 

Laitan tähän muutamia sopimuskumppaneiden mainoksia. Käy kurkistamassa heidän tarjouksiaan. Katso ja klikkaa!

*

Vakuutukset kannattaa aika ajoin käydä läpi ja kilpailuttaa! Katso ja klikkaa!

*

Jos et itse pääse juhliin, niin laita edes kukat menemään. Interflora on fiksu tapa yllättää!

*

Laatukorusta löytyy kellot älyllä varustettuna ja koruja myös!

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.