Helsingin Kauppatori vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Kauppatorin ympärillä on välittömässä läheisyydessä kolme Carl Ludvig Engelin suunnittelemaa rakennusta. Ne ovat Presidentinlinna Pohjoisesplanadi 1, Helsingin kaupungintalo Pohjoisesplanadi 11-13 ja Päävartio Mariankatu 1. Vanhan kauppahallin suunnittelija Gustaf Nyström on itselleni tullut kaikkein läheisimmäksi, sillä tämän rakennuksen valmistuttua oli hänellä vuorossa Valtionarkisto Rauhankatu 17. Sehän oli minunkin työpaikka vuosina 2005-2019 nykyisellä nimellään Kansallisarkisto. Se valmistui vuonna 1890.

Tällä kertaa blogiini tuomista valokuvista vanhin on vuodelta 1895. Tuon jälleen 12 kuvaa tarjolle kronologisessa järjestyksessä vanhemmista kuvista nuorimpiin.

Syysmarkkinat 1895

Carl Otto Saxelin on ikuistanut näkymää vuoden 1895 syysmarkkinoilta kolera-altaalta. Myyntituotteina on ollut silakoiden lisäksi myös käsitöitä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Silakkamarkkinat on järjestetty Helsingissä joka vuosi vuodesta 1743 lähtien. Alun perin ne olivat Mikkelinpäivän markkinoiden yhteydessä. Vuonna 1891 tuli päätös, että Helsingin vuotuiset markkinat lakkautettiin muilta osin paitsi suolatun kalan kaupan osalta. Näin ollen aikaisemmista markkinoista jäivät Helsingissä jäljelle ainoastaan silakkamarkkinat. Tämän ajan jälkeen alettiin enemmän jo puhua silakkamarkkinoista eikä syysmarkkinoista.

Silakkamarkkinat on Helsingissä yleensä lokakuun alussa järjestetty tapahtuma, jonka aikana Eteläsatamaan saapuu runsaasti saaristolaisia myymään suoraan veneistään kalaa ja muita saaristolaistuotteita. Nykymuotoisessa tapahtumassa on tarjonta laajentunut, ja tarjolla on säilöttyjen kalatuotteiden lisäksi myös muita saaristolaishenkisiä ruokia.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Eteläsatama ja Kauppatori

Aarne Pietinen on ikuistanut näkymää Kauppatorilta ja Eteläsatamasta 1930-luvulla.  Tuotteita on myyty suoraan autoista etualalla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kukkien myyjä 1940

Tässä on kukkien myyjä Havis Amandan suihkukaivon edustalla sota-aikaan 1940. Havis Amandan ympärille on rakennettu sirpalesuoja. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Vihanneskauppias 1950-luku

Tuoreita tomaatteja ja avomaankurkkua on tarjolla muiden vihanneksien sekä juureksien kera Kauppatorilla 1950-luvulla. Valokuvaaja Arvo Kajantie on tämän näkymän ikuistanut. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Perunajonoa vuonna 1958

Perunajonoa on syntynyt Kauppatorille keväällä 23.5.1958. Kuvan on ottanut Erkki Voutilainen ja se on Museoviraston kuvakokoelmista. Voisiko olla kyse siemenperunoista? Kyllähän se perunanviljely Helsingissä onnistui! Omakotitalojen lisäksi oli bussimatkan etäisyydellä siirtolapuutarhoja.

Kukkia myynnissä

Kukkia on myynnissä sanomalehtipaperiin käärittyinä Kauppatorilla 22.9.1958. Kuva on ollut Maaseudun tulevaisuus-lehdessä. Sen on ottanut Erkki Voutilainen. Takana keskellä on Keisarinnan kivi. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmasta.

Torikauppaa vuosi 1964

Torikauppaa toukokuussa 1964 on kuvannut Foto Roos. Muutamia kuukausia aiemmin toivat muun muassa Eero Mäntyranta ja Veikko Kankkonen kultaa Innsbruckin talvisista  olympiakisoista ja jonkin aikaa myöhemmin Pauli Nevala toi kultaa Tokiosta. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kalatuotteiden myyntiä

Constantin Grünberg on ollut kameransa kanssa Kauppatorilla silakkamarkkinoiden aikaan 5.10.1964. Tässä myydään kalatuotteita veneestä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kauppatoria 1970-luvulla

Keijo Laajisto on ikuistanut yleisnäkymää Kauppatorilta 1970-luvulla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Mattokauppaa 1973

Kari Pulkkinen on ikuistanut näkymää Kauppatorilta mattokaupan merkeissä keväällä 1973. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Mansikan myyntiä

Mansikanmyyjiä Kauppatorilla on kuvannut Irja Joenpolvi. Tarkempaa ajankohtaa ei ole tiedossa. Kuva on Museovirastosta.

Pärekori- ja harjakauppaa

Kevättalvi on ollut meneillään, kun Volker von Bonin on ikuistanut näkymää pärekorien ja harjojen myyntipisteestä Kauppatorilla. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Laitan tässä kaksi sopimuskumppanin mainosta hienoista tarjouksista. Katso ja klikkaa, mitä kaikkea löytyy!

*

Itse olen aina kesäisin vuokrannut viikoksi kesämökin eri puolilta Suomea. Viime kesänä olimme kolmessa sukupolvessa Urjalassa ja toissa kesänä olimme Sulkavalla.

*

Täältä löytyy kaikki yleisimmät rengasmerkit vanteineen. Vertailepa hintoja tiedossasi oleviin! Jos ei lähellä ole rengaskauppoja, niin tämä on todella hyvä vaihtoehto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.