Herttoniemessä vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Herttoniemi on melko laaja alue. Sen huomaa jo siitä, että siellä on kaksi metroasemaa, toinen nimellä Herttoniemi ja toinen Siilitie. Länsi-Herttoniemi on yksi Suomen vanhimmista lähiöistä. Sinne nousi paljon kerrostaloja 1950-luvulla. Vielä siellä näkyy jossakin määrin noita 1950-luvun arkkitehtuurisia ihanteita, kuten vehreyttä, väljyyttä ja kodikkuutta. Olen itse huomannut Facebook-ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa, kuinka rakastettu paikka Herttoniemi on ollut asuinpaikkana ja on yhä edelleen. Herttoniemi-aiheisista vanhoista valokuvista tykätään ja niitä kommentoidaan paljon.

Olen aiemmin tehnyt täältä kolme kuvapainotteista blogia, joissa kussakin olen tuonut tarjolle vähintään 12 vanhaa valokuvaa kerrallaan. Ensimmäisen tein 5.10.2022, mitä aikoja innostukseni näitä Helsinki-aiheisia blogeja kohtaan heräsi. Toisen tein 27.12.2022. Tänä vuonna tein 20.2.2023 kolmannen ja tämä on neljäs. Nyt on yli 50  vanhaa valokuvaa tuotu tämän jälkeen täältä näytille. Olen osan jo mainitsemassani mainiossa Facebook ryhmässä tuonut jo yli 106 000 ryhmäläiselle nähtäviksi. Laitan kirjoitukseni loppuun suorat linkit näistä aiemmista Herttoniemi-aiheisista kirjoitelmista.

Herttoniemen kartanon huvimaja

Carl Ludvig Engel on suunnitellut tämän Herttoniemen kartanon huvimajan aikanaan. Tuntematon kuvaaja on ikuistanut siitä näkymää vuonna 1911.Tämä kuva on Museoviraston kuvakokoelmista peräisin.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Topelius-museo

Herttoniemen kartanossa on toiminut Topelius-museo huhtikuussa 1932. Aarne Pietinen on tämän kuvan sieltä ottanut. Kuva on Museovirastosta.

Kansalliset hiihtokilpailut

Herttoniemessä on järjestetty sekä hiihto- että mäkihyppykilpailuja kansallisellakin tasolla paljon. Tässä on hiihtämässä Å. Hagman Esbo IF. Kisat ovat olleet 7.2.1932. Hieman on hiihtäjä 1960-luvun hiihtosankarin Eero Mäntyrannan näköinen minun mielestä. Hugo Sundström on tämän kuvan ottanut. Se on Museovirastosta peräisin.

Herttoniemen kartano

Signe Brander on ikuistanut näkymää Herttoniemen kartanosta 1930-luvulla. Kuva on Museovirastosta.

Pommitusvaurioita korjataan

Herttoniemen siirtolapuutarhan pommitusvaurioita korjataan vuosien 1939-1941. Eipä itänaapurimme sotatoimet lannistaneet Herttoniemen naisväkeä, vaan perunoiden ja vihannesten viljely jatkui alueella. Kuvan on ottanut Yrjö Kalimo. Se on Museovirastosta peräisin.

Herttoniemen kerrostaloja

Aarne Pietinen Oy on kuvannut kerrostaloja Herttoniemessä 1.8.1955. Kuva on Museovirastosta.

Tytöt hyppivät narua

Teuvo Kanerva on ikuistanut näkymää Siilitie 1:n pihamaalta, jossa tytöt hyppivät narua. Ajankohta mahtuu vuosien 1957-1961 väliin. Kuva on Museovirastosta.

Herttoniemen yhteiskoulun oppitunti

Maantiedon tunnit olivat mukavia kouluaikaan. Näin itse muistelen. Tässä ollaan Herttoniemen yhteiskoulun maantiedon oppitunnilla vuonna 1957. Istvan Racz on näkymän ikuistanut. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Herttoniemen hyppyrimäki

Tässä on sivuprofiilia Herttoniemen hyppyrimäestä vuodelta 1960. Istvan Racz on tämän kuvan ottanut. Se on peräisin Museoviraston kuvakokoelmista.

Eränkävijäntorin ympäristöä

Istvan Racz on kuvannut Eränkävijäntorin ympäristöä vuonna 1960. Kuva on Museovirastosta. Eränkävijäntorista muodostui Länsi-Herttoniemen keskus.

Herttoniemen kirjasto

Tässä ollaan kuvan myötä Herttoniemen kirjastossa vuonna 1969. Istvan Racz on ottanut tämän kuvan. Se on Museovirastosta peräisin.

Herttoniemen ostoskeskus

Eeva Rista on ikuistanut näkymää Herttoniemen ostoskeskuksesta vuonna 1970. Tässä ollaan Hiihtäjäntie 1 osoitteessa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

 

Elävää kuvaa tulee tänne loppuun taas vajaa kymmenen minuuttia. Tämä on Kari Uusitalon toimittama Finlandia-katsaus no 358 vuodelta 1958. Jälleen on nähtävissä Herttoniemi-osiossa mäkihyppyä. Filmi on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistosta. Se löytyy tästä : Finlandia-katsaus 358 | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi

Laitan muutaman mainoksen yhteistyökumppaneiltani. Näiden yrityksien tarjontaan ja tuotteisiin on helppo tutustua ihan kotisohvalta käsin. Käy kurkistamassa ja klikkaamassa, mitä edullisia tavaroita tai palveluksia on tarjolla!

*

Lomarenkaalla on melkoisen laaja valikoima vuokramökkejä, huviloita ja huoneistoja ympäri Suomea. Kaikkiaan löytyy 4200 kohdetta. Klikkaa kuvaa ja katso!

*

Käy kurkistamassa Telian tarjouksia!

2 kommenttia artikkeliin ”Herttoniemessä vanhoissa kuvissa neljännen kerran

  1. Kiva kun olet perehtynyt Herttoniemeen kuvin.Kiitos sinulle. Tässä viimeisessä kuvakoosteessa olet ilmeisen epähuomiossa nimennyt Erätorin Näätätien alueeksi.
    Tekevälle sattuu, mutta ajattelin silti korjata asian.Erätori on niin keskeistä Herttoniemeä.
    Jätkä ihmeessä postauksiasi
    Liisa Kähönen

  2. Hei!

    Kiitokset sinulle kommentista ja mielenkiinnosta! Korjasin tekstiä siltä osin. Ensimmäisessä blogissa se meni sentään oikein!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.