Vanhoja valokuvia Helsingistä

 

Tässä kuvakatsauksessa saamme käydä Helsingin keskustassa, Kruununhaassa, Kampissa, Hietaniemen hautausmaalla, Oulunkylässä, Pitäjänmäellä ja Herttoniemessä. Kohtaamme joitakin ihmisiä julkisuudesta. Heitä ovat Mikko Kuustonen, Juha Kela, Pasi Rautiainen, Tauno Palo, Armi Kuusela, Kenraali Mannerheim ja Sonja Henie.

Mikko Kuustonen ja Juha Kela

Pro Fide on kauniaislainen gospelyhtye, joka alun perin syntyi Turussa. Se muutti Suomen Raamattuopiston työyhteyteen, jossa se nuorisotyön osana toimii edelleen. Nykyisin Pro Fiden musiikkityyli on popahtavaa progeevaikutteista melodista rockia. Laulut kertovat kristityn elämästä ja uskon peruskysymyksistä. Pro Fiden kokoonpano on vuosien varrella vaihtunut ja siinä on vaikuttanut yli 40 jäsentä. Tunnetuimpia ovat olleet oheisessa kuvassa poseeraavat Mikko Kuustonen ja Juha Kela (Anssi Kelan isä). Tämä kuva on otettu Punavuoressa kesällä 1983. Sen on ottanut Heikki Rissanen. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Pasi Rautiainen

Helsingin Jalkapalloklubin futiksen taitaja Pasi Rautiainen on harjoittelemassa 11.12.1979. Kuvan on ottanut Heikki Y. Rissanen. Se on Journalistisestä Kuva-arkistosta peräisin.

Makkaratalo

Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa sijaitsee ns. Makkaratalo. Sen ovat suunnitelleet Viljo Revell ja Heikki Castren ja talo valmistui vuonna 1967 liikerakennukseksi rautatieasemaa vastapäätä. Sen paikalla oli aiemmin Skohan talo, joka purettiin vuonna 1965. Makkaratalo on voittanut lukuisia kilpailuja kaupungin rumimmasta rakennuksesta kisailtaessa. Tämä kuva on otettu 1970-luvulla ja se on Aalto yliopiston arkistosta peräisin.

Nuuskamyllynmäki

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää Kruununhaasta vuonna 1865. Tässä on Nikolainkatu ja kauempana on Nikolain kirkko. Oikealla puolella on Nuuskamyllynmäki. Sille paikalle pystytettiin vuonna 1890 Valtionarkisto, jota on sitten myöhemmin laajennettu pariin otteeseen. Nimi muuttui myöhemmin Kansallisarkistoksi, jossa sain itsekin olla töissä vuosina 2005-2019. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Lumenkuljetusta hevosilla

Valokuvaamo Pietinen on ikuistanut näkymää lumien kuormaamisesta ja poiskuljettamisesta Lönnrotinkadulla. Kuva on otettu vuonna 1931 ja se on Museoviraston kokoelmista.

Kenraali Mannerheim ja Sonja Henie

Kenraali Mannerheim onnittelee norjalaista taitoluistelijatarta Sonja Henietä vuonna 1933. Sonja (1912-1969) oli myös näyttelijä. Taitoluistelussa hän voitti kolme olympiakultaa ja 10 maailmanmestaruutta sekä kuusi Euroopan mestaruutta. Tuntematon kuvaaja on ikuistanut tämän näkymän. Kuva on Museovirastosta.

 

Elokuvaväen Jussi-palkintojuhlat

16.11.1952 Helsingin olympiakisavuonna pidettiin elokuvaväen Jussi-palkintojuhlat Helsingin Kaivohuoneella. Siellä sai Tauno Palo tilaisuuden hakea Armi Kuuselaa tanssiin. Tämän näkymän ikuisti Räshid Nasretdin.

Siltasaarenkatua

Simo Rista on ollut kameransa kanssa paikalla, kun nuori äiti työntää lastenvaunuja Siltasaarenkadulla lähellä Neljättä linjaa. Kuva on vuodelta 1970 ja se on Helsingin kaupunginmuseosta.

Surullinen poika

Poika on surullisen näköisenä juhlavaatteissaan Hietaniemen hautausmaalla kukkakimppu kädessään. Ajankohta on vuosi 1946. Takana on kappeli. Väinö Kannisto on tämän kuvan ottanut ja se on Helsingin kaupunginmuseosta.

Mikkolantie Oulunkylä

Kuvan myötä olemme Oulunkylän Patolassa Mikkolantiellä. Kuvan tyylikkäästä rakennuksesta on ottanut Kari Hakli vuonna 1960. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Työmiehet jonottavat röngteniin

Työmiehiä on jonottamassa ulkona keuhkojen röngtenkuvauksiin  vuonna 1946. Kommenttien pohjalta selvisi, että kohteena oleva paikka on Pitäjänmäellä Strömbergin alueella. Kuvan otti Otso Pietinen ja se on Museoviraston kokoelmista.

Herttoniemen ”Kesäelanto”

On selvinnyt, että näitä ”kesäelantoja” on ollut muuallakin kuin tämä, joka on Herttoniemessä. Nyt olemme Herttoniemen siirtolapuutarha-alueen portin läheisyydessä Kipparlahden silmukassa. Tämä Elanto rakennettiin vuonna 1931. Kuvan on ottanut Nina Hackman vuonna 1971. Se on Helsingin kaupunginmuseosta.

Olen noin pari kymmentä kuukausikoostetta tehnyt vanhoista valokuvista Helsingissä. Olen näiden ohella käynyt myös helsinkiläisiä kaupunginosia lävitse noin parinkymmenen alueen osalta ja lähes kaikista olen jo yli viisi blogia tehnyt. Blogini lopussa olevasta Arkistot osiosta pääsee niitä myös katsomaan.

 

Tässä on vielä yksi sopimuskumppanini mainos. Käy katsomassa, mitä edullisia tuotteita on tarjolla. Klikkaa kuvaa ja katso!

*

Hobbyboxista löydät kiintoisia tarvikkeita joka lähtöön. Siellä on parhaimmillaan jopa 70 %:n alennuksia. Klikkaa kuvaa ja katso! Näet muun muassa, että kävely- ja juoksumatot lähtevät lähes puoleen hintaan. Itse olen ottanut tavaksi kävellä tai hiljalleen juosta telkkaria katsellessa silloin, kun ulkona on kova pakkanen tai liian liukasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.