Juhani Aho, Venny ja Tilly – kolmiodraamaa

Jatkan nyt toisella Juhani Ahoa koskevalla blogilla. Otan tässä enemmän esille sitä, mitä ympärillä olevat ihmiset eivät silloin vielä tienneet, mutta mikä tänä päivänä on monelle selvinnyt. Kerron vähän siitä kolmiodraamasta. Juhani Aho oli Wendla Irenen eli lyhyemmin Vennyn kanssa avioliitossa 21.9.1891 alkaen. He olivat tavanneet toisensa ensimmäisen kerran syystalvella 1890 Helsingissä. Heidän esikoislapsi Heikki… Lue lisää Juhani Aho, Venny ja Tilly – kolmiodraamaa

Mökkielämää Suomusjärvellä – ei mennyt niin kuin Strömsössä

 Vajaa viisi vuotta sitten vietimme mökkilomaa heinä-elokuun vaihteessa vuonna 2017  Helsingin ja Turun puolivälissä sijaitsevalla Suomusjärvellä. Tällä kertaa teimme mökkivarauksen tori.fi kautta. Olimme myös puhelinyhteydessä mökin omistajaan ja kyselimme mökin ja sen ympäristön soveltuvuudesta liikuntarajoitteiselle. Kun sitten hyvässä uskossa teimme varauksen ja aikanaan saavuimme kesämökille, oli pettymyksemme aikamoinen. Rouva omistaja oli paikan päällä, kun sinne… Lue lisää Mökkielämää Suomusjärvellä – ei mennyt niin kuin Strömsössä

Lapsuuden ja nuoruuden koulumuistoja Mikkelistä

 Kävin viime kesänä Mikkelissä heinäkuun lopulla ja kävin samalla katsomassa kahta taloa, jossa olemme aikoinaan asuneet. Aikajanani asumispaikat järjestyksessä ovat Ristiina 10 vuotta-Mikkeli 14 vuotta-Helsinki 12 vuotta ja Järvenpää 33 vuotta. Mikkeliin minulla mahtui koulun käyntiä yksi vajaa luokka kansakoulua, Mikkelin Lyseo 8 luokkaa ja Kauppaoppilaitos Yo-linja 2 luokkaa. Lyseon ja Kauppaopiston välissä oli miesten… Lue lisää Lapsuuden ja nuoruuden koulumuistoja Mikkelistä

Kesän viettoa lähellä itärajaa Miehikkälässä

 Vietimme toissa kesänä kolmen sukupolven kesken kesää Miehikkälässä viikon verran. Yksi poika lapsenlapsiemme kavereista oli myös lähtenyt mukaamme kotiseudulta Järvenpäästä. Sehän oli ensimmäinen koronakesä 2020 ja me olimme siellä heinäkuun toisella viikolla. Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”. Miehikkälä on vuonna 1887 perustettu kunta Kaakkois-Suomessa. Venäjän rajalle Vaalimaalle on matkaa 15 km. Miehikkälän rajakuntia ovat… Lue lisää Kesän viettoa lähellä itärajaa Miehikkälässä

Muistoja Iisalmesta vuosikymmenien ajalta

 Tunnen lukkarin rakkautta Iisalmea kohtaan vaimoni kautta. Hän on  sieltä päin kotoisin, tarkemmin Sonkajärveltä. Iisalmessa minulla oli anoppila yli 30 vuoden ajan. Nyt on aika jättänyt molemmista appivanhemmista sekä Aunesta että Ollista. Muistot kuitenkin elävät vielä pitkään. Aune on alun perin lähtöisin Varpaisjärveltä ja Olli Sonkajärveltä. Lukkarin rakkaus tarkoittaa ranskalaisen merkityksensä kautta kotiseuturakkautta. Blogini ”sisältää… Lue lisää Muistoja Iisalmesta vuosikymmenien ajalta

Kotikaupunkini on ollut Järvenpää yli 30 vuotta

 Muutimme perheeni kanssa Helsingistä Järvenpäähän syksyllä 1989. Helsinkiin minä olin muuttanut Mikkelistä syksyllä 1977. Olimme avioituneet vaimoni kanssa vuonna 1982 ja lapsia eli meidän kohdalla tyttäriä olimme saaneet kolme. Minulla oli työsuhdeasunto ja se alkoi käydä pieneksi. Aloitimme pienistä palkoista asuntosäästäjiksi. Vuonna 1989 PSP ilmoitti, että Järvenpäähän Pajalaan valmistuu syksyksi kerrostalo, jossa voisi olla meille… Lue lisää Kotikaupunkini on ollut Järvenpää yli 30 vuotta

Kauniita muistoja anoppilasta Iisalmesta

 Iisalmesta ihmeen hyvää, niin sanottiin ennen vanhaan jossakin mainoksessa. Minä löysin sieltä päin kotoisin olevan tytön yli 40 vuotta sitten. Ihmeen hyvä vaimo on ollutkin. Avioliittomme täyttää ensi kuussa 40 vuotta. Anoppilassa käynnit loppuivat joitakin vuosia sitten. Appiukkoni Erkki Olavi siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 2012 ja anoppini Aune lähti täältä samaan suuntaan viitisen vuotta sitten.… Lue lisää Kauniita muistoja anoppilasta Iisalmesta