Pekka Halonen – taidemaalari ja professori

Kävin huhtikuun alkupuolilla tänä vuonna 2022  näyttelyssä Tuusulassa ”Taiteilijaelämää Halosenniemessä”. Olen siitä jo yhden blogin kirjoittanut, mutta itse Pekan tuotanto siinä jäi vähemmälle. Otan tässä sen lisäksi vielä esille taiteilijakodin kalustusta ja elämää siellä.

Saunaranta talvella, Pekka Halosen öljymaalaus vuodelta 1908 on tässä kuvattu postikorttiin – Tuusulan Rantatien julkaisut

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Pekka Halonen syntyi 23.9.1865 Lapinlahdella. Hän kuoli kotonaan Tuusulassa 1.12.1933. Hän oli tuolloin 68 vuotias. Pekan vanhemmat olivat Olli ja Wilhelmiina Halonen. Isä oli maanviljelijä ja käsityöläinen ja hänen äitinsä oli kansanmuusikko. Perheeseen kuului viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Pekka oli heistä kolmanneksi vanhin. Hänen nuorempi veljensä oli viulutaiteilija Heikki Halonen.

Pekka Halonen tunnetaan etenkin talvista luontoa ja lumista metsää kuvaavista maalauksistaan. Hän on maalannut myös alttaritauluja. Halonen opiskeli mm. Pariisissa, jossa niin monet muutkin suomalaiset taidemaalarit ovat käyneet oppia ottamassa. Halosen taiteessa on sekä perisuomalaisuutta että kansainvälisyyttä. Hän oli kansallisromantiikan ja karelianismin edustaja. Aiheet ovat yleensä suomalaisia, mutta ilmaisuissa on vaikutteita kansainvälisistä virtauksista. Pekka Halonen nousi suomalaisen taiteen kärkinimien joukkoon jo 1890-luvulla. Suomessa kaivattiin juuri siihen aikaan omaa kansallista identiteettiä ja Pekka toi niitä taiteensa kautta näyttävästi esille upeilla kansallisilla maisemillaan. Suomalaisen ihmisen rehti kuvaaminen oli juuri sitä, mitä siihen aikaan kaivattiin. Suomi oli vielä Venäjän vallan alla ja ruotsin kieli oli vielä voimissaan ylimystön ja viranhaltijoiden keskuudessa.

”Vainolaista vastaan” on tämän Pekka Halosen maalauksen nimi. Se on taiteiltu vuonna 1896. Tämä on maalauksesta tehty postikortti.

Pekka Halonen ja Maija Mäkinen vihittiin avioliittoon 2.1.1895. He olivat tavanneet laivalla Pekan palatessa toiselta opiskelumatkalta Pariisista. Maija  oli kotoisin Sortavalasta. Hänen isänsä oli Sortavalan seminaarin lehtori. Pekka Halosen esikoispoika Yrjö syntyi vuonna 1896. Vuonna 1918 syntyi nuorimmainen tytär Kaija. Siihen väliin mahtuivat Anni, Erkki, Antti ja Marja.

Tässä on vasemmalta alkaen Maija, Pekka ja Lilli Saurio os. Stenbäck. Kuva on otettu Sortavalassa 1902-1904 vuosien aikana. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.
Halosenniemen rantaviivaa on tässä talvisessa kuvassa, jonka itse käynnilläni otin huhtikuussa 2022.

Tuusulaan muuton jälkeen Pekka Halosen maalausaiheet muuttuivat pikku hiljalleen. Laajojen maisemien sijaan tulivat pienet ja intiimit lähinäkymät luonnosta.  Metsän kasvistoa ja eläimistöä yhdessä Halosenniemen rantaviivojen kanssa kuvattuna kaikkina eri vuodenaikoina antoivat paljon aiheita maalauksiin. Kansan kuvaus vaihtui suurelta osin perheenjäsenten kuviin.

Pekka Halosen maalaus on nimeltään ”Syysmaisema Kivesjärveltä”. Se on valmistunut vuonna 1895. Tämäkin on maalauksesta tehty postikortti, jonka ostin museokäynnin yhteydessä.
Tässä on Pekka Halosen maalaus Onkimies vuodelta 1922.

Kodin  ja sitä ympäröivän luonnon merkitys oli suuri Pekka Haloselle. Taiteilijakodin ympäristö Halosenniemi antoi ainutlaatuiset puitteet taiteen tekemiselle. Talon puutarha pidettiin ”tip-top”-kunnossa käytävineen. Puutarhasta vastasi Maija Halonen. Perheen lapset auttoivat kitkemisessä. Tämä työ houkutteli lapsia yhtä vähän, kuin isän mallina oleminen.

Tässä on koristeellinen kiikkutuoli, joka on talon suurimmassa salissa. Itse olen kuvannut.

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin ruokapula vaivasi myös Tuusulanjärven taiteilijakoteja. Halosenniemi sai apua Lapinlahdelta, josta tuli mm. kaivattua ja säännösteltyä voita. Voi oli piilotettuna ja kaulittuna rullattujen taulukankaiden väliin. Eihän niitä sieltä kukaan tajunnut etsiä. Vuonna 1918  Lapinlahdelta saatiin myös viljaa ja kokonainen elävä sika. Emännät olivat taitavia hyödyntämään ruuantähteet ja loihtimaan vähistäkin aineksista kunnon aterioita.

Tässä on Halosen perheen astiakaappi sieltä sadan vuoden takaa.
Vanhan ajan koristeellinen kaappi on tämäkin. Sammutin vieressä on jo nykyaikaa.
Tässä on mankeli yli sadan vuoden takaa.
Tässä on Halosten kaappikello.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli paljon myös musikaalista joukkoa lapsista lähtien päätyen itse Sibbeen. Kyllä hänkin on varmaan kylässä käydessä tätäkin pianoa näpytellyt.
Tämä veistos oli myös Halosenniemen esineistön joukossa.
Tässä on Pekka Halonen 1910-luvulla. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Tulen vielä jatkamaan Pekka Halosesta ja hänen perheestään blogieni merkeissä. Olen jo aika monen museokäynnin kautta saanut tutustua Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön ja mahtavia persoonia on heistä ja heidän läheisistään löytynyt.

 

Tähän loppuun vielä laitan mainoksia, joissa on hyviä tarjouksia. Katso ja klikkaa!

*

Björn Borg perustettiin 1980-luvulla ja tänä päivänä on toimintaa 20 Euroopan maassa. Vuonna 2010 alkoi verkkokauppamyynti ja sen kasvu on ollut erittäin nopeaa. Björn Borg on synonyymi korkealaatuisille tuotteille. Björn Borgin edustama urheilullinen perintö tarkoittaa värikkyyttä, luovuutta ja hauskuutta. Alusvaatteiden lisäksi myydään myös muita vaatteita, kenkiä, laukkuja ja aurinkolaseja.

*

Lomarengas-konserni on Suomen kokenein mökkivuokraaja ja markkinajohtaja. Tarjolla on ylivoimaisesti Suomen suurin valikoima mökkejä – yli 4000. Niitä on rantamökeistä hiihtomökkeihin ja luksusmökeistä erähenkisiin asumuksiin. Lomarenkaan mökit ovat tunnettuja laadusta, hyvästä varustetasosta ja ystävällisestä isäntäväestä. Mökkien vuokraus onnistuu kätevästi verkosta Suomen suurimmasta mökkiportaalista, joissa vierailee yli 50 000 käyttäjää viikossa. Klikkaa ja katso!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.