Käpylä vanhoissa kuvissa toisen kerran

Palaan jälleen Käpylään vanhojen valokuvien merkeissä. Tein ensimmäisen blogini täältä 16.1.2023. Muistan Käpylän myös lapsuus- ja nuoruusajoilta jääpallon yhteydessä. Kotikaupunkini maineikas Mikkelin Palloilijat oli hyvä joukkue jääpallossa 1960- ja 1970-luvulla. Käpylän Urheilu-Veikot oli kova sana jääpallossa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla. Muistan nimet Kauko Korpela ja Tauno Timoska. Seurasin aina tarkkaan maalintekijätilastoja. MP voitti mestaruuden vuonna 1968. Sieltä olivat usein maalintekijätilaston kärjessä Matti Vanhanen ja Pentti Toivola.

Koskelan työ- ja vaivaistalo

Tässä on tuntemattoman kuvaajan ikuistamana Koskelan työ- ja vaivaistalon henkilökuntaa 1920-luvulta päärakennuksen sivustalla. Osoite on ollut Käpyläntie 11. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Käpylän paloasema

H. Iffland on ikuistanut näkymää vuonna 1931 valmistuneesta Käpylän paloasemasta. Kuva on otettu 1930-luvulla. Sijainti on ollut Kullervonkatu 7. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Elannon myymälä

Tuntematon kuvaaja on ottanut kuvan Elannon sekatavaramyymälästä Vipusentie 26 vuonna 1932. Hyllytavaroiden lisäksi näkyy olevan tarjolla myös suksia ja sauvoja. Kuva on Elannon kokoelmasta. HKM

Olympiakylä 1940-luku

Aarne Pietinen Oy on ikuistanut näkymää Olympiakylästä 1940-luvulla. Lähin kuvassa näkyvä rakennus on Koskelantie 40. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Viipurin keksi ja rinkeli

Väinö Kannisto on kuvannut Viipurin keksi ja rinkeli Oy:n leipomon työntekijöitä 17.11.1946. Tämä työpaikka on sijainnut Taivaskalliontie 3 osoitteessa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Joukolantie

Tässä on puurakennuksia Joukolantien varrella. Toinen on Nyyrikintien ja Joukolantien kulmassa ja toinen on Tapiolantien ja Joukolantien risteyksessä. Kuvan on ottanut Eino Heinonen vuonna 1950. HKM

Koskelantie 54-48

Eino Heinonen on ikuistanut näkymää olympiakylästä Koskelantie 54-48 vuonna 1950. Kisakylän alue on toisella puolella katua vielä rakentamatta.  HKM

Käpylänaukio

Tässä olemme Käpylänaukiolla vuonna 1950 Eino Heinosen ikuistaman kuvan myötä. Näkymä on Pohjolankadun, Mäkelänkadun ja Peräpohjolantien (Vaakalinnuntien) risteyksestä. Vasemmalla on huoltoasema ja Pohjolankatu 2 ja oikealla on Pohjolankatu 1 ja Mäkelänkatu 90. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Mäkelänkatu 82-78

Lapsia on istumassa jalkakäytävän reunalla Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä rakennuksien Mäkelänkatu 82-78 kohdilla 1950-luvulla. Taustalla kerrostalon kivijalassa on Elannon keskeneräinen myymälä. Kuvaajasta ei ole tietoa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Elokuvateatteri Kino Käpylä

Jouko Tanskanen on ikuistanut näkymää elokuvateatteri Kino Käpylästä vuonna 1960. Se on aloittanut toimintansa vuonna 1958. Osoite on Pohjolankatu 30 – Kullervonkatu 20. HKM

Osmontie 22

Volker von Bonin on kuvannut Osmontie 22 pihapiiriä kesäkuussa 1964 Käpylässä. HKM

Käärmetalo Mäkelänkatu 86

Mäkelänkatu 86 rakennus tunnetaan myös nimellä Käärmetalo. Sitä on vuonna 1975 kuvannut Kari Hakli. Pitkä ja mutkitteleva talo on arkkitehti Yrjö Lindegrenin (1900-1952)  suunnittelema ja se valmistui vuonna 1951. Asuntoja on yhteensä 190 kappaletta. Tätä rakennusta on käyty paljon ihailemassa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Blogini lopussa on mainittu Arkisto, josta pääsee kurkistamaan noin 60 Helsinki-aiheista kuvapainotteista blogia. Siellä on saman verran myös muista aiheista, jotka käsittävät muun muassa  urheilua, kulttuuria, mökkeilyä ja paikallishistoriaa eri puolilta maatamme.

Laitan tähän vielä muutamia mainoksia sopimuskumppaneiltani. Heillä on varmasti joitakin todella hyviä tarjouksia sinullekin. Katso ja klikkaa!

*

Katso ja klikkaa, mitä Naantali tarjoaa!

*

Yllätä ystäväsi kukkasin Interfloran välityksellä! Katso ja klikkaa!

2 kommenttia artikkeliin ”Käpylä vanhoissa kuvissa toisen kerran

  1. Kiitos sulle kommentistasi! Hyvää lopputalvea lähestyvien hiihdon MM-kisojen myötä ja kevään odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.