Kamppi vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Olen Kampissa jälleen tuomassa näytille vanhoja valokuvia. Tämä on jo kolmas kerta tämän vuoden puolella. Tapani mukaan tuon 12 kuvaa esille vanhimmasta nuorimpaan. Tällä kertaa vanhin tarjolle tuotu ikuistus on vuodelta 1890.

Suomalainen tyttökoulu 1890

Arkkitehti Sebastian Gripenberg on suunnitellut tämän rakennuksen Yrjönkadun ja Bulevardin kulmauksessa. Tämä koulurakennus valmistui vuonna 1884. Tuntematon valokuvaaja on osoitteessa Yrjönkatu 18 ja Bulevardi 8 ikuistanut näkymää suomalaisesta tyttökoulusta. Minulle talo on tuttu 1990-luvulta, jolloin tässä vaikutti Kuvataideakatemia. Meillä oli Helsingin Rakennuspiirissä tuolloin minun alueellani noin 30 valtion kiinteistöä hoidossa. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Vossikka Annankadulla

Vanhan kirkon puiston kulmalla Annankadun puolella on vossikka. Artur Faltin on tämän kuvan ottanut 1900-luvun alkupuolella. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Florinin huvimaja

Bulevardin ja Yrjönkadun kulmauksessa olevassa puutarhassa on sijainnut Florinin huvimaja. Nykyään se on uudelleen pystytettynä Seurasaaressa. Kuva on otettu ennen vuotta 1912. Arvelen itse kuvan ottajaksi Signe Branderia. Se on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kaupunginlääkäri, kirurgi Pehr-Ulrik Florin rakennutti huvimajan 1850-luvulla Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa sijaitsevan talonsa puutarhaan. Sen arkkitehtiä ei tunneta. mutta rakennus kalusteineen ja tapetteineen muodostavat ainutlaatuisen uusgoottilaisen kokonaisuuden. Jenny Florin peri isänsä kiinteistön Vanhan kirkkopuiston vieressä ja asui siinä vuoteen 1911 asti. Sitten hän möi talon ja lahjoitti huvimajan vuonna 1909 perustetulle Seurasaaren ulkomuseolle.

Shellin huoltoasema Simonkatu

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut tätä näkymää Heikinkadun ja Simonkadun risteyksessä. Shellin huoltoasema sijaitsi tässä lyhyen aikaa. Tämä kuva on otettu 1930-luvulla. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Narinkkakauppiaita Simonkadulla

Syyskuun alussa vuonna 1930 on tuntematon kuvaaja ikuistanut näkymää narinkkakauppiaista Simonkadulla. He olivat pääosin juutalaisia kauppiaita ja he möivät uusia ja käytettyjä vaatteita muun muassa. Useiden häätöyritysten jälkeen Simonkadun narinkat siirtyivät Vaasan halliin Helsinginkadulle. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Nykyisen Scandic-hotellin paikalla Simonkadun varrella toimi vuosina 1876-1929 tori, jossa etupäässä juutalaiset ja venäläiset myivät käytettyjä vaatteita. Nimi narinka tuli venäjän kielisestä sanasta na rynke = torilla. Samanlainen käytettyjen vaatteiden kauppapaikka oli Helsingissä ollut jo olemassa 1700-luvulla. Se oli ensiksi nykyisen Päävartion paikalla. Myöhemmin se siirtyi nykyisen Suomen Pankin tontille, josta se siirrettiin Kamppiin, kun pankin päärakennusta alettiin rakentamaan.

Uuden Suomen toimitalo

Valokuvaaja Pietinen on vuonna 1930 kuvannut Uuden Suomen toimitaloa Yrjönkadun ja Lönnrotinkadun kulmassa. Kuva on Museovirastosta.

Yrjönkadun ja Lönnrotinkadun kulmaan 1890 rakennetun viisikerroksisen uusrenessanssitalon suunnitteli Onni Törnqvist, myöhemmin Tarjanne. Kulmataloon liitettiin 1899 Lönnrotinkadun puoleinen painotalo, jonka viereen rakennettiin uusi paino 1911. Kirjapainossa painettiin Uutta Suometarta, vuodesta 1919 Uusi Suomi. Lehteä toimitettiin Lönnrotinkadulla vuoteen 1976.

Simonlinna

Tässä on Väinö Vähäkallion suunnittelema Simonlinna osoitteessa Simonkatu 12 – Annankatu 31-33. Kuvan on ottanut Pietinen vuonna 1931. Se on Museoviraston kuvakokoelmista peräisin.

Simonlinna valmistui vuonna 1925. Sen tyylisuunta on 1920-luvun klassismi. Rakennus on seitsenkerroksinen liike- ja toimistorakennus. Rakennuksessa olleet asunnot muutettiin 1960-1970-luvuilla toimistoiksi. Se on punatiilinen julkisivultaan. Simonlinnassa oli 1920-luvulla kieltolain aikaan Cuba-niminen ravintola, joka toimi salakapakkana ja bordellina.

Fenno Radio Oy

Fenno Radion ämyreistä kuuluu jotakin mielenkiintoista, koska paljon kuulijoita on paikalla. Ajankohta on elokuu vuonna 1931. Tämä kuva oli myös Facebook ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Siellä kommenteissa veikkailtiin, jotta saattoi olla selostus uinnin EM-kisoista tai sitten oli kyseessä Ruotsi-Suomi yleisurheilumaaottelu. Kuvan on ottanut Pietinen. Museoviraston kuvakokoelmista on tämäkin ikuistus peräisin.

Helsinkiläinen Oy Fenno-Radio Ab perustettiin vuonna 1924. Sen perustajat olivat Alex Paltschik, Erik Linden ja Guido Ruotzi. Yrityksen nimessä Fenno tarkoittaa Suomea ja suomalaista. Yrityksen toimialaa olivat ”Radiolaitteiden ja kaikenlaisten lisälaitteiden valmistus ja vähittäis- sekä tukkukauppa , sisältäen myös konsultoinnin ja agentuuritoiminnan.”

Aluksi helmikuussa 1924 yrityksen toimintaa pyöritettiin Merimiehenkatu 11 osoitteessa. Vuonna 1927 tuli käyttöön tilat Simonkatu 4:ssä. Vuonna 1936 oli tarvetta suuremmille tiloille ja sellaiset saatiin Meritullinkatu 1:ssä. Kesäkuussa 1943 yritys muutti Vallilaan Vääksyntie 2:een.

Liikennepoliisi

Ennen liikennevalojen yleistymistä poliisin jalkautuminen liikenteen ohjaukseen oli melko yleistä Helsingin ydinkeskustassa joissakin vilkkaissa risteyksissä. Tässä ollaan Simonkadun ja Heikinkadun risteyksessä syyskuussa vuonna 1934. Pietinen on tämänkin kuvan napannut, joko Aarne, Otso, Viljo tai joku muu heistä. Kuva on Museovirastosta.

Yrjönkadun uimahalli

Otso Pietinen on kuvannut näkymää Yrjönkadun uimahallista 13.1.1939. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista. Tarkka osoite on Yrjönkatu 21 b. Hallin omistaa Helsingin kaupunki.

Yrjönkadun uimahalli on Suomen ensimmäinen ja vanhin julkinen uimahalli. Se otettiin käyttöön 4.6.1928. Kesti kauan ennen kuin Suomeen avattiin toinen julkinen uimahalli. Arkkitehti Väinö Vähäkallio on suunnitellut kyseisen rakennuksen ja suuntauksena on ollut 1920-luvun klassismi. Hallin esikuvana on toiminut Tukholman Centralbadet. Yrjönkadun uimahalli oli alun perin yksityisomistuksessa, mutta se siirtyi SVUL:lle vuonna 1954 ja Helsingin kaupungille vuonna 1967. Halli entisöitiin vuosina 1997-1999.

Britannian yleisradioyhtiö BBC sijoitti vuonna 2015 Yrjönkadun uimahallin maailman kauneimpien uimahallien listalle.

Sotilaspoikia 1941

Sotilaspoikia on kuvannut Hugo Sundström 19.8.1941 Ratakadun ruotsinkielisessä kansakoulussa.  Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Sotilaspojat olivat jatkosodan aikainen Suojeluskuntien maanpuolustusjärjestö asevelvollisuusikää nuoremmille pojille. Sotilaspojat olivat osa maanpuolustustyötä. Urheilullisen ja kasvatuksellisen työn ohessa he osallistuivat kotirintamalla merkittävällä tavalla esimerkiksi raaka-aineiden kierrätykseen teollisuudelle ja polttopuun hankintaan. Sotilaspojat toimivat myös pelastustehtävissä ja sotilaallisen toiminnan aputehtävissä lähetteinä ja viestimiehinä.

Hotelli Torni

Yrjönkadun ja Kalevankadun kulmassa sijainnutta Hotelli Tornia on kuvannut Aukusti Tuhka vuonna 1953. Tämä rakennus valmistui vuonna 1931. Sen suunnitteli arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Kuva on Museovirastosta.

Laitan tähän muutamia sopimuskumppaneiden mainoksia. Käy kurkistamassa heidän tarjouksiaan. Katso ja klikkaa!

*

Vakuutukset kannattaa aika ajoin kilpailuttaa ja tarkistaa! Katso ja klikkaa!

*

Jos sinulla on juhlia tiedossa missä tahansa ja et sinne itse pääse, niin Interflora voi edullisesti toimittaa ainakin kukat paikan päälle. Katso ja klikkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.