Töölö vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Palaan Töölöön kolmannen kerran blogieni merkeissä. Sain itsekin tutustua joihinkin Töölön arvokiinteistöihin Helsingin rakennuspiirillä töissä ollessani. Jonkin verran tutuiksi tulivat Sibelius Akatemian rakennukset Pohjoinen Rautatiekatu 9 ja Töölönkatu 28. Museovirasto Nervanderinkatu 13 sekä Kansallismuseo Mannerheimintiellä kuuluivat meille myös. Messeniuksenkadulla oli myös yksi asuntola hoidossamme. 1990-luvulla olin tällä alueella töissä kiinteistöesimiehenä.

Vesisuksilla Töölönlahdella

Tässä on sup-lautailun esiastetta vähän näkyvissä. Ajankohta on ollut 26.9.1929. Tässä hiihdetään vesisuksilla. Tuntematon kuvaaja on tämän näkymän ikuistanut. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Pojat heittelevät palloa

Pojat ovat löytäneet rauhaisan paikan pallon heittelyyn Hietaniemen uimarannalta kesällä 1942. Väinö Kannisto on heistä kuvan siellä napannut. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Auringonottajia Hietaniemessä

Kolme vuotta on kulunut edellisestä kuvasta. Tässä ollaan edelleen Hietaniemen uimarannalla eli Hietsussa. Väinö Kannisto on tämänkin kuvan ottanut, mutta nyt ollaan kesässä 1945. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Rolls Royce Silver-cloud

Komeita autoja on oltu  tankkaamassa Tullinpuomin Shell huoltoasemalla vuonna 1957. Vasemmalla puolella on Rolls Royce. Räshild Nasretdin on tämän näkymän ikuistanut. Kuva on Museovirastosta.

Aurorankatu 16-20 vuonna 1964

Constantin Grünberg on ottanut tämän kuvan Aurorankatu 16-20 osoitteesta Etu-Töölössä vuonna 1964. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

 

Topeliuksenkatua

Constantin Grünberg on tämänkin kuvan ikuistanut. Nyt olemme Topeliuksenkadulla. Ajankohta on olliu vuosi 1967.

Nervanderinkatua

Kari Hakli on kuvannut Nervanderinkatu 12 ja 10 sekä Temppelinkatu 1-5 rakennuksia tämän sisäpihan puolelta vuonna 1969. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Tunturikatua vuonna 1969

Tässä on jälleen Kari Haklin ottamaa valokuvaa. Tässä on kiinteistöt Tunturikatu 8, 6, 4 ja 2 kuvattu vuonna 1969 Töölössä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Uimastadion vuonna 1969

Olemme kuvan myötä Taka-Töölössä vuonna 1969 Uimastadionilla. Kuvan on ottanut Sky-Foto Möller. Se on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Ullakkopalo Museonkadulla

Ihmetys on suuri! Ullakko palaa Museonkatu 34. Ihmisiä on jäänyt katsomaan sammutustyötä. Katselijoita on Minervankatu 1 kohdilla. Kuvan on ottanut Kari Hakli 11.5.1970. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Museokatu 26

Töölössä on ollut ensi lumen päivä vuonna 1973, kun Pertti Oskala on ikuistanut tätä näkymää. Tässä ollaan Museokatu 26:n kohdilla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Temppeliaukion kirkko

Sky-Foto Möller on ottanut ilmakuvaa Töölöstä. Siinä on melko keskellä kuvaa Temppeliaukion kirkko osoitteessa Lutherinkatu 3. Kuva on otettu vuosien 1976-1977 aikana. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Laitan ohessa vielä elävää kuvaa täydentämään esille tuomiani vanhoja valokuvia. Tässä on Finlandia katsaus vuodelta 1955. Siinä on paljon Helsinki-aiheista juttua sekä urheilua. Jääpallossa käydään Suomi-Ruotsi maaottelua. Samat maat ottelevat myös pingiksessä keskenään. Nyrkkeilyssä on pidetty SM-kisat. Töölön osuutta filmissä on Eduskunnan porukan hiihtoa Hesperian puistossa ja Eläintarhan maastossa. Lisäksi nähdään muun muassa mailin juoksua New Yorkista ja pilkkikilpailuja Lauttasaaresta. Finlandia-katsaus 259 | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi

Laitan muutamia mainoksia yhteistyökumppaneiltani. Näiden yrityksien tarjontaan ja tuotteisiin on helppo tutustua ihan kotisohvalta käsin. Käy kurkistamassa ja klikkaamassa, mitä edullisia tavaroita tai palveluksia on tarjolla!

*

Tämä on hyvä vaihtoehto rengaskauppoihin. Nopeat toimitukset kotiisi tai asennuskorjaamollesi; useita maksutapoja sekä edulliset renkaat ja vanteet. Rengasmerkkejä ovat mm. Good year, Pirelli, Bridgestone, Hankook, Continental, Michelin ja Nokian tyres. Löytyy myös Outlet, jossa on tosi edulliset hinnat. Klikkaa kuvaa ja katso!

*

 Pari vuotta sitten Naantalin hotelli valittiin Suomen parhaaksi. Kurkista, mitä tarjouksia täältä löytyy kylpylöineen!Sieltä löytyy ainakin 60+ tarjoukset, syyskuun hoitotarjoukset ja K-plussa-tarjoukset.

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.