Kontula vanhoissa valokuvissa toisen kerran

Tein ensimmäisen kuvapainotteisen blogini Kontulasta 13.2.2023. On ilo tulla tälle alueelle uudestaan. Tuon jälleen 12 vanhaa valokuvaa tarjolle. Olen samoja kuvia osittain tuonut esille myös Facebook ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Kontulaa alettiin lähiönä rakentamaan 1960-luvun puolivälin jälkeen. Tämän kertaiset kuvat ovat pääosin sieltä 50 vuoden takaa.

Ostostie 2

Tässä ollaan Ostostie 2:n parkkipaikalla. Eeva Rista on kuvannut näkymää syyskuussa 1970. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Ostostie 5

Syyskuussa 1970 on ollut kameransa kanssa liikkeellä myös Simo Rista, kuten vaimonsa Eeva edellisessä kuvassa. Tässä ollaan Ostostie 5 tienoilla. Paljon tuli Kontulaan uusia elementtitaloja 1960-luvun loppupuolella.  HKM

Emännänpolku

Syyskuu ja vuosi 1970 on edelleen menossa. Tässä on Emännänpolkua alhaalla ja Kontulantietä ylhäällä. Simo Rista on tämänkin valokuvan ottanut. HKM

Kontulankaari 2

Eeva Rista on kuvannut Kontulankaari 2:n betonielementtitaloa syyskuussa 1970. Tämäkin kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Keinulaudantie 4

Simo Rista on kuvannut Keinulaudantie 4 tienoota syyskuussa 1970. HKM

Kaarenjalka 6

Näkymää Kontulasta on kuvannut myös Teuvo Kanerva 1970-luvulla. Oikealla puolella oleva rakennus on Kaarenjalka 6. Tämä kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

Kevyen liikenteen väylä

Simo Rista on kuvannut kevyen liikenteen väylää Kontulassa vuonna 1970. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Ostostie 4

Tässä ollaan kuvan myötä Kontulan ostoskeskuksessa Ostostie 4. Halpis-myymälä on suoraan edessä päin. Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää vuonna 1970. Kuva HKM

Ilmakuvaa Kontulasta 1971

Kontulantie on etualalla ja asuinkerrostaloja on Porttikujan ja Naapuritien varrella. Ilmakuvan on ottanut vuonna 1971 Sky-Foto Möller. Asuintalojen takana oikealla on Helsingin yhteislyseo ja ala-asteen koulu Rintinpolulla. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kontulan kirjasto

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää 1970-luvun lopulla Kontulan kirjaston lumiselta edustalta. Kirjasto valmistui vuonna 1975. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Postinjakelua Kontulassa

Jaakko Savolainen on ikuistanut kuvaa postinkantajasta polkupyörineen Kontulassa vuonna 1978. Kuva on Postimuseosta.

Apteekin henkilökuntaa

Kakkukahvittelu on menossa Kontulan apteekin takahuoneessa 1980-luvun alkupuolella. Apteekki on sijainnut Ostostie 4 osoitteessa eli Kontulan ostoskeskuksessa. Tuntematon kuvaaja on ottanut tämän kuvan. HKM

Laitan kolme sopimuskumppanieni mainosta tähän vielä. Katso ja klikkaa, mitä tarjouksia heiltä löytyy! 

*

Lindexissä on edullisia vaatteita vauvoille ja naisille! Käy kurkkaamassa!

*

Björn Borg oli aikoinaan maailman paras tennispelaaja. Huippua on myös hänen tuotteensa vaatetuksessa. Käy katsomassa!

 

4 kommenttia artikkeliin ”Kontula vanhoissa valokuvissa toisen kerran

  1. Hienoja kuvia Helsingistä, kiitos. On kiva nähdä kuvissa tuttuja alueita vuosien takaa. Meillä on muuten juurikin uusien elementtisaumojen asentaminen edessä, on kyllä hieman uudempi talo kyseessä.

  2. Kiitos kiinnostuksesta blogiini! Eikös se ole siinä 15-20 vuotta, milloin elementtisaumat tulisi uusia? Tänään minulla on valmistumassa kolmas blogi Kontulasta. Hyvää kesää sinulle!

  3. Voi millaista nostalgiaa on näissä vanhoissa kuvissa, kiitos kun jaat näitä blogissa. Noista kuvista postinjakajasta ja apteekin henkilökunnasta tulee niin 70- ja 80-luvun henki esiin. Hyvinkin voisi kuvitella, että näillekin kuvien taloille on jo tehty uusintasaumaus, muuten kyllä kunto olisi jo melkoisen heikko.

  4. Kiitokset kiinnostuksesta blogiini! On ilo tehdä näitä! Erään projektin myötä on olut pientä taukoa, mutta jatkan pian.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.