Kamppia vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen nyt neljättä kertaa Kampissa kuvapainotteisten blogieni kanssa. Pyydän anteeksi, jos olen ylittänyt rajoja. Olen varmasti niin tehnytkin. Esimerkiksi juuri Kampin kohdalla on vaikeaa joskus vetää rajaa Punavuoreen. On voinut lipsahtaa kuvia näytille otsikon ohitse. Se saattaa johtua siitäkin, että alun perin ei minulla ollut näin montaa aihealuetta ja vierellä oleva paikka on tullut myöhemmin suunnitelmiini.

Aiemmin on tullut vanhempia kuvia tältäkin alueelta kuin mistä nyt lähden liikkeelle. Nyt mennään 90 vuotta ajassa taakse päin vanhimpien kuvien osalta. Laitan loppuun suorat linkit kolmeen aikaisemmin tekemääni Kamppi-blogiin.

Autoja on parkissa Keskuskadulla

Tässä on nätti rivistö vanhoja autoja näytille Keskuskadulta. Fredrik Runeberg on kuvannut näkymää sieltä 1930-luvulla. Kuva on Museovirastosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Lapinlahden kansakoulu

Aarne Pietinen on kuvannut Lapinlahden kansakoulua vuonna 1939. Sen on suunnitellut kaupungin arkkitehti Gunnar Taucher ja se avattiin kuvan ottamisen aikoihin. Sijainti on Lapinlahdenkatu 10. Lapinlahden kansakoulu aloitti toimintansa lastenkodissa vuonna 1869. Tämä kuva on Museovirastosta.

Potilaita Marian sairaalassa

Tässä ollaan kuvan myötä sota-aikaan vuosien 1941-1942 Marian sairaalassa Lapinlahdenkatu 16. Väinö Kannisto on tämän hetken ikuistanut. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kalevankadun ja Annankadun kulmaus

Pekka Kyytinen on ikuistanut näkymää Kalevankadun ja Annankadun kulmauksesta vuosien 1950-1953 välisenä aikana. Kuva on Museovirastosta.

Aleksanterin teatteri

Aukusti Tuhka on kuvannut Aleksanterin teatteria vuonna 1953. Tämä rakennus on valmistunut vuonna 1879 Bulevardin ja Albertinkadun kulmaukseen. Tässä on toiminut myös Suomen kansallisooppera. Itse tunnen talon myös joten kuten, sillä 1990-luvulla se kuului minun alueeseen kiinteistönhoidollisesti ollessani töissä Helsingin rakennuspiirissä ja myöhemmin liikelaitoksena Engelissä. Se oli tällöin uudestaan Aleksanterin teatteri. Tämä kuva on Museovirastosta.

Fredrikinkadun ja Ratakadun risteys

Aukusti Tuhka on ottanut edellisen tapaan tämänkin kuvan. Tässä ollaan myös entisten omien työalueiden kohteessa. Minulla oli toimipiste sisäpihalla turvallisessa ympäristössä. Siinä oli Supo, KRP ja Liikkuva Poliisi ympärillä. Olin joskus vähän ihmeissäni, kun supolainen tuli sanomaan, että krp-läinen on valloittanut hänen parkkipaikansa. Sanoin asian selviävän, kunhan poikkean Liikkuvassa Poliisissa. Tämä näkymä on vuodelta 1953. Posti sijaitsi silloin juuri tässä kuvan osoittamassa Fredrikinkadun ja Ratakadun kulmauksessa. Kuva on Museovirastossa.

Fredrikinkatu 25

Olemme yhä edelleen Fredalla, nyt numerossa 25. Oikealla puolella on J. Heitto Oy, joka oli Helsingin ensimmäisiä itsepalvelumyymälöitä. Aukusti Tuhka on jälleen ollut mies kameran takana. Ajankohta on ollut vuosi 1954. Kuva on Museovirastosta.

Lastenkodinkatu 7, 5, 3 ja 1

Constantin Grünberg on kuvannut näkymää Lastenkodinkadulta. Kuvassa ovat rakennukset numerot 7, 5, 3 ja 1. Ajankohta on ollut vuosi 1954. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Risto Rytin hautajaissaatto

Presidentti Risto Rytin hautajaiset olivat Helsingissä 11.11.1956. Näkymää hautajaissaatosta on ollut kuvaamassa valokuvaaja Räshid Nasretdin.  Tässä ollaan menossa Eteläisellä Rautatiekadulla kohti Hietaniemen hautausmaata. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Autotalo vuonna 1959

Valokuvaaja Istvan Racz on ikuistanut näkymää Autotalosta vuonna 1959. Kuva on Museovirastosta.

Pieni tyttö Fredalla

Tässä on paljasjalkainen helsinkiläinen pikku tyttö Fredrikinkatu 47 kohdilla istumassa jalkakäytävän reunalla vuonna 1963. Taustalla on Fredrikinkadun ja Kalevankadun risteys. Teuvo Kanerva on tämän nostalgisen kuvan ikuistanut. Kuva on Museovirastosta.

Ilmakuva Kampista

Ilmakuvan keskiössä on Kampin linja-autoasema. Sky-Foto Möller on näkymän ikuistanut vuonna 1964. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Laitan muutamia mainoksia yhteistyökumppaneiltani. Näiden yrityksien tarjontaan ja tuotteisiin on helppo tutustua ihan kotisohvalta käsin. Käy kurkistamassa ja klikkaamassa, mitä edullisia tavaroita tai palveluksia on tarjolla!

*

Lomarenkaalla on melkoisen laaja valikoima vuokramökkejä, huviloita ja huoneistoja ympäri Suomea. Kaikkiaan löytyy 4200 kohdetta. Klikkaa kuvaa ja katso!

*

Tämä on hyvä vaihtoehto rengaskauppoihin. Nopeat toimitukset kotiisi tai asennuskorjaamollesi; useita maksutapoja sekä edulliset renkaat ja vanteet. Rengasmerkkejä ovat mm. Good year, Pirelli, Bridgestone, Hankook, Continental, Michelin ja Nokian tyres. Löytyy myös Outlet, jossa on tosi edulliset hinnat. Klikkaa kuvaa ja katso!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.