Käpylä vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Käpylän raviradalla loppui ravailu ja totoilu vuonna 1977. Se alkoi vuonna 1926. Sieltä Helsingin raviratatoiminta siirtyi Vermoon. Kävin siellä joitakin kertoja itsekin vieden Iltasanomien ravitoimittaja Martti Skogmannin mukanani. Käpylän raviradalla tapahtui noiden 51 vuoden aikana muutakin. Siellä käytiin moottoripyörä- ja autokilpailuja myös. Nykyisin raviradan paikalla on Käpylän urheilupuisto.

Koskelan työ- ja vaivaistalo

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää 1920-luvulla Koskelan (Forsbyn) työ- ja vaivaistalosta sekä sen sikalasta pellon takana. Sijainti on Käpyläntie 11. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Ravihevosia viedään raviradalle

Tässä viedään ravihevosia Mäkelänkatua pitkin Käpylän raviradalle  vuoden 1926 jälkeen vuosikymmenen loppupuolella. Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Talvista Käpylää

Valokuvaaja Nisonen on ottanut ilmakuvaa Talvisesta Käpylästä 29.1.1926. Keskellä on Pohjolankatu. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Elannon rohdos- ja kemikaliomyymälä

Marraskuussa 1931 on tuntematon kuvaaja ikuistanut näkymää Elannon rohdos- ja kemikaliomyymälästä osoitteessa Pohjolankatu 27 Käpylässä. Liikkeessä on hyvä järjestys, kuten apteekeissa ennen vanhaan. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Koulun joulujuhla

Aarne Pietinen on ollut kuvaamassa Käpylän koulun joulujuhlaa vuonna 1932. Kuva on Museovirastosta.

Asuinrakennus Käpyläntie 50

Eino Antero Bergius on kuvannut näkymää ja rakennusta osoitteessa Käpyläntie 50. Ajankohta on kuvatiedoston mukaan vuosien 1937-1950 välissä. Kuva on Museokeskus Vapriikista.

Autokilpailut Käpylä raviradalla

Auton pellin alla vaikuttavat hevosvoimat tällä kertaa kisailtaessa raviradalla. Väinö Kannisto on ollut paikan päällä kameransa kanssa vuonna 1946. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Moottoripyöräkilpailut

Jälleen on Väinö Kannisto ollut kuvaamassa Käpylän raviradalla. Tällä kertaa siellä on ollut moottoripyöräkilpailut. Nyt on vuosi 1950 menossa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Maantiepyöräilyä olympiakisoissa

Kyllä ovat Käpylän asukkaat saaneet nauttia urheilusta olympiavuonna 1952, Siellä on ollut olympiakylä ja kisakylä ynnä muuta. Tässä on menossa olympialaisten maantiepyöräilykisa. Pyöräilijät ovat juuri kääntymässä Käpyläntieltä Koskelantielle. Takana on kerrostalot Käpyläntie 2 ja 4. Olympia-Kuva Oy on tämän näkymän ikuistanut. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Koskelantie 32

Tässä ollaan 1950-luvulla kuvan myötä kulmatalojen Koskelantie 32 ja Mäkelänkatu 82-78 lähistöllä Käpylässä. Lapset poseeravat tuntemattomalle kuvaajalle Mäkelänkadun puolella. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Puurakennus syksyisessä Käpylässä

Volker von Bonin on ollut kameransa kanssa ruska-aikaan Puu-Käpylässä. Ajankohtaa ei ole tiedostossa annettu, mutta itse arvelen 1970-luvun olevan kyseessä. Kuva on Museovirastosta.

Puu-Käpylässä

Valokuvaaja Teuvo Kanerva on ikuistanut näkymää Puu-Käpylässä vuosien 1975-1986 välisenä aikana. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Tässä tulee vielä muutamia sopimuskumppanieni mainoksia hyvistä tuotteista tai palveluista. Katso ja klikkaa!

*

Lindexissä on edullisia vaatteita vauvoille ja naisille! Käy kurkkaamassa!

*

Björn Borg oli aikoinaan maailman paras tennispelaaja. Huippua on myös hänen tuotteensa vaatetuksessa. Käy katsomassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.