Helsinkiä vanhoissa kuvissa – kuukausikoosteeni maalis-huhtikuulta 2024

Nyt on jäseniä jo yli 135 000 Facebook ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Tässä on koostetta niistä vanhoista valokuvista, joita olen itse tuonut tarjolle kyseisessä ryhmässä. Olen tähän koonnut 12 eniten tykätyintä kuvaani maalis- ja huhtikuun aikana 2024. Näillä on ollut keskimäärin noin tuhat tykkäystä. Kuvia on tällä kertaa Töölöstä, Malmilta, rautatieasemalta, Uunisaaresta, Hämeentieltä, Kluuvikadulta, Punavuoresta ja Ullanlinnasta.

Näitä aikoja tulee kuluneeksi tasan vuosi, kun olen toiminut tämän Facebook-ryhmän moderaattorina. Vipinää on ollut, kun tämän lisäksi toimin kahdessa ryhmässä ylläpitäjänä. Toinen on jalkapalloa käsittävä ryhmä ja toinen jääpalloa. Jälkimmäisen laitoin pystyyn itse viime lokakuussa, kun sain erään ansiokkaan pelaajan arkistoaineistoa välitettäväksi. Eläkkeelle jäätyäni liityin vasta Facebookiin ja olen kokenut sen hyvin myönteisenä asiana omalla kohdallani. Vastapainona minulla on ollut kävelyharrastus.

Romaneja Malmilla vuonna 1930

Hugo Sundström on kuvannut Malmin romaneja 30.5.1930 suvivirren laulamisen aikaan. Sotien jälkeen tuli romaneja lisää Karjalasta evakkoon Malmille. Heitä tuli kaikkiaan sieltä tuhat henkeä. Kuva on Museoviraston kokoelmista. Hugo Sundström toimi lehtikuvaajana Hufvudstadsbladetissa.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Uimakoulua Uunisaaressa

Heinäkuussa 1940 on annettu uimaopetusta Uunisaaressa. Kaivopuiston edustalla on eteläinen ja pohjoinen Uunisaari. Niiden välissä on yhdistävä puusilta. Tämän kuvan on ottanut Hugo Sundström.

Suomalaislapsia on lähdössä Ruotsiin

360 lasta lähti Ruotsiin 8.6.1941 s/s Arcturuksella. Tässä vaiheessa ei ollut kyse vielä sotalapsista, vaan nämä lähtivät sinne lomailemaan. Laiva oli Suomen Höyrylaiva OY:n omistuksessa oleva matkustaja-alus. Se oli liikenteessä 57 vuotta 1899-1956. Hugo Sundström on myös tämän kuvan ottanut. Se on peräisin Museovirastosta.

Näkymää Rautatieaseman suuntaan

Tämä valokuva on peräisin vuodelta 1929. Tässä on näkymää Mannerheimintieltä kohti Rautatieasemaa. Tämäkin on Hugo Sundströmin ikuistama näkymä. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Elokuvateatteri Tuulensuu

Eino Heinonen on ottanut kuvan kalliolaisten ja hakaniemeläisten suosimasta elokuvateatterista Tuulensuusta vuonna 1950. Ennen valokuvauraa Heinonen toimi somistajana OTK:lla. Osoite tähän kohteeseen on Hämeentie 2. Tämä on Arenan talo. Orpopojan valssi on menossa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kluuvikatua

Jan Alanco on kuvannut Kluuvikatua vuonna 1983. 200 metriä pitkä katu rajoittuu pohjoisessa Yliopistonkatuun ja etelässä Pohjois Esplanadiin. Itselläni on tältä kadulta sellainen muisto, että olin 1970-luvun loppupuolella Helsingin suomalaisessa säästöpankissa tekemässä vekkulia. Samalla asialla oli ennen minua Juha  ”Junnu” Vainio. Tämä kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

City-pasaasi

Sakari Pälsi (1882-1965) oli valokuvauksen lisäksi myös kirjailija. Hän oli myös paljon muuta, kuten arkeologi, tutkimusmatkailija ja kansatieteilijä. Tämän näkymän hän on ikuistanut City-pasaasista vuonna 1928. Liki sata vuotta on kulunut tuosta hetkestä osoitteessa Kaivokatu 6. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Johanneksenkirkko

Mauri Helenius on kuvannut Johanneksenkirkkoa vuosien 1963-1965 välisenä aikana. Kirkon suunnitteli Adolf Emil Melander ja se valmistui vuonna 1891. Se sijaitsee Ullanlinnassa Korkeavuorenkatu 12. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kevään merkkejä Töölössä

Kevään merkkejä on ilmassa. Pojat rakentavat patoa Mechelininkadulla Töölössä. Taustalla näkyy Taivallahden kasarmia. Teuvo Kanerva on tämän näkymän ikuistanut vuosien 1957-1961 aikana. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Runeberginkatua

Tataaritaustainen Räshid Nasretdin (1920-2010) on kuvannut Runeberginkatua 1950-luvulla. Puiston takana oikealla  on Sairaala Mehiläisen talo. Kuva on Museovirastosta.

Pommitettua Aurorankatua

Itäinen naapurimme on pommittanut Aurorankatua 1.12.1939.  Kuvan on ottanut Hugo Sundström. Kuva on Museovirastosta.

Lumikinoksia Pietarinkadulla

Puhtaan valkeaa lunta on ollut Pietarinkadulla vuonna 1933. W.W.Wilkman on ottanut tämän upean kuvan. Se on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Laitan yhden sopimuskumppanini mainoksen tähän loppuun. Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa! Mukavahan se on tehdä tilauksia kotisohvalta käsin!

*

Offerilassa on satoja eri mahdollisia juttuja, kuten esimerkiksi parturia, auton pesua, kauneushoitoa ja vaikkapa mitä. Tässä on sinulle pikaratkaisu, kun et tiedä, mitä ostat synttärilahjaksi lyhyellä varoitusajalla tai kun haluat yllättää ystävän. Täältä löytyy lahjakortteja lähiliikkeisiin asuit missä päin Suomea tahansa. Klikkaa kuvaa ja käy katsomassa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.