Katajanokka vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Katajanokka on tunnettu hyvin säilyneistä jugendtyylisistä kortteleistaan. Ne ovat rakennetut 1900-luvun alussa. Asukkaita Katajanokalla on noin 4000.

Norrmenin talo

I.K. Inha on ikuistanut näkymää Katajanokalla ottamalla kuvan Norrmenin talosta vuonna 1908. Into Konrad on ollut itse Kauppatorin puolella ottaessaan tätä kuvaa. Theodor Höijer on tämän rakennuksen suunnitellut. Kuva on Suomen valokuvataiteen museosta.

Norrmenin talo tunnetaan myös linna ja palatsi nimityksistään. Se sijaitsi osoitteessa Kanavakatu 2 vastapäätä Uspenskin katedraalia. Alfred Norrmenin rakennuttama talo valmistui vuonna 1897. Norrmen oli vaikutusvaltainen henkilö tuon ajan Helsingissä. Hän oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Pohjoismaiden Yhdyspankin johtaja. Nelikerroksisen talon rakennustyöt etenivät huikeaan tahtiin. Kolmessa ylimmässä kerroksessa sijaitsi isokokoisia ja korkealuokkaisia asuntoja, kun taas alimman kerroksen paljon pienemmät tilat oli varattu lähinnä palvelusväelle. Itse Alfren Norrmen asui talossa kuolemaansa asti vuoteen 1942.

Norrmenin talo purettiin vuonna 1960. Sen paikalle rakennettiin Alvar Aallon suunnittelema valkoisesta marmorista tehty Enso Gutzeitin pääkonttori, joka valmistui vuonna 1962. Kun olen joitakin kertoja laittanut valokuvia Facebook ryhmään Helsinki vanhoissa kuvissa tästä talosta tai Aallon suunnittelemasta, niin aina on ollut kova väittely kommenteissa puolesta ja vastaan, useimmiten Norrmenin talon puolesta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Rahapajankatu 3 ja 5

Signe Brander on ottanut tämän kuvan Katajanokalta Rahapajankadulta vuonna 1912. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Uspenskin katedraali ja Norrmenin talo

Alexander Savialoff on ikuistanut näkymää Uspenskin katedraalista ja Norrmenin talosta. Ajankohtaa ei ole mainittu, mutta arvelen kyseessä olevan 1930-luku. Tämä kuva on Museovirastosta.

Satamarata ja päävartio

Tässä näkyy satamarataa ja päävartiota, mutta myös Uspanskin katedraali ja Norrmenin talo ovat päässeet kuvaan. On ollut luminen talvi kyseessä. Ajankohtaa ei ole tiedossa tässä Alexander Savialoffin ottamassa kuvassa, mutta itse arvelen jälleen, että 1930-luku on meneillään. Kuva on Museovirastosta.

Näkymä Katajanokalta

Aarne Pietinen on kuvannut talvista Katajanokkaa vuonna 1937. Tämä on Museoviraston kuvakokoelmista peräisin.

Lääninvankilan muuria ja portti

Helsingin lääninvankilan muuri ja portti on tässä Eino Heinosen vuonna 1950 ottamassa valokuvassa. Kuvassa on vartija ja vapautumassa oleva vanki sekä henkilö, joka on tullut vastaan. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Katajanokkaa ilmasta kuvattuna

Veljekset Karhumäki ovat ottaneet ilmakuvaa Katajanokasta vuosien 1950-1953 välisenä aikana. Keskellä on Keskon pääkonttori. Kuva HKM

Maatalouskone satamassa

Laiva on ollut lastattu maatalouskoneilla muun muassa. Erkki Voutilainen on ollut Katajanokan satamassa tammikuussa vuonna 1960 kameransa kanssa. Kuva on Museovirastosta.

Enso-Gutzeit Oy:n rakennustyömaa

Aarne Pietinen Oy:n valokuvaaja on ikuistanut näkymää Enson pääkonttorin rakentamisesta Norrmenin talon paikalle. Kuva on otettu tarkalleen 9.3.1961. Kuva on Lustosta, Suomen Metsämuseosta.

Rahtilaivoja ja torikauppaa

Etualalla käydään Kauppatorilla kauppaa. Takana näkyy rahtilaivoja purkaamassa tai lastaamassa tavaroitaan Katajanokan laiturilla. Constantin Grünberg on tämän kuvan ottanut 1960-luvulla. Se on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Ravintola Bellevue

Ravintola Bellevuesta on Eeva Rista ottanut kuvan 17.2.1972 osoitteessa Rahapajankatu 3. Tänä vuonna 2023 on tämä ravintola joutunut lopettamaan. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kanavakadulta itään

Näkymää Kanavakadulta itään Satamakadun suuntaan on kuvannut Eeva Rista vuonna 1972. Nykyisin paikalla on Tove Janssonin puiston puistokäytävä. Vasemmalla on luminen Katajanokan puisto. Taustalla keskellä on Satamakatu 5:n kerrostalo. Kuva HKM

Tässä on suora linkki ensimmäiseen blogiini Katajanokalta 7.10.2022: Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Katajanokka – Mannari (blogaaja.fi) ja tässä löytyy toinen, joka on kirjoitettu 29.12.2022: Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Katajanokka toisen kerran – Mannari (blogaaja.fi)  ja kolmas on tehty 27.2.2023 ja se on tässä: Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Katajanokka kolmannen kerran – Mannari (blogaaja.fi)

Laitan muutamia mainoksia yhteistyökumppaneiltani. Näiden yrityksien tarjontaan ja tuotteisiin on helppo tutustua ihan kotisohvalta käsin. Käy kurkistamassa ja klikkaamassa, mitä edullisia tavaroita tai palveluksia on tarjolla!

*

Tämä on hyvä vaihtoehto rengaskauppoihin. Nopeat toimitukset kotiisi tai asennuskorjaamollesi; useita maksutapoja sekä edulliset renkaat ja vanteet. Rengasmerkkejä ovat mm. Good year, Pirelli, Bridgestone, Hankook, Continental, Michelin ja Nokian tyres. Löytyy myös Outlet, jossa on tosi edulliset hinnat. Klikkaa kuvaa ja katso!

*

Pari vuotta sitten Naantalin hotelli valittiin Suomen parhaaksi. Kurkista, mitä tarjouksia täältä löytyy kylpylöineen! Sieltä löytyy ainakin 60+ tarjoukset, syyskuun hoitotarjoukset ja K-plussa-tarjoukset.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.