Alppila vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Olen tehnyt jo kaksi kuvapainotteista blogia Alppilasta. Sen lisäksi olen tehnyt Linnanmäeltä kolme blogia, joten samaa aluettahan sekin on. Laitan niistä suorat linkit loppupuolelle. Olen useita kuvia näistä julkaissut myös maan mainiossa Facebook-ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Tuossa hienossa ryhmässä on jo yli 106 000 jäsentä. Olen pääsääntöisesti tuonut Helsinki-aiheisissa blogeissani tarjolle aina 12 vanhaa valokuvaa kerralla ja esitellyt niitä vanhemmasta nuorempaan järjestyksessä.

Ravintola Alppila uudelleen rakennettuna

Ravintola Alppila paloi 10.11.1897. Arkkitehti Theodor Deckerin piirtämä uusi ja entistä isompi rakennus otettiin käyttöön jo vappuna 1898. Lopullisesti ravintola valmistui marraskuussa 1898. Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää uusitusta ravintolasta vuoden 1898 jälkeen. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Alppimajan sali

Tämä Alppimajan eli Alphyddanin salin kuva on peräisin Historian kuvakokoelmasta Museovirastosta. Arvaukseni on, että kuva on otettu aivan 1900-luvun alussa tuntemattoman valokuvaajan toimesta.

Polkupyöräilijöitä Alppilassa

Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää pyöräilevästä pariskunnasta Alppilassa vuonna 1900. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Vanha vesitorni

Arvostettu valokuvaaja I.K. Inha on ikuistanut näkymää Alppilan vanhasta vesitornista vuonna 1908. Kuva on Suomen Valokuvataiteen museosta.

Ylioppilaskunnan laulajat

Ylioppilaskunnan laulajia on kuvattu Alppilassa vuosien 1906-1908 välisenä aikana. Kuva on Historian kuvakokoelmasta Museovirastosta.

Josafatinkatu 7 ja 5

Signe Brander on ollut ottamassa arvokkaita kuvia pääkaupungistamme 1900-luvun alusta lähtien. Tässä on yksi hänen ikuistuksensa tuolta ajalta. Kuvassa näkyy rakennukset Josafatinkatu 7 ja 5 sekä Kirstinkatu 5. Näkymä on kuvattu vuonna 1911. Se on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Kotkankatu 4 ja Loviisankatu 1

Tässä on kulmatalo Kotkankatu 4 ja Loviisankatu 1. Tuntematon kuvaaja on ollut kameran takana vuonna 1912 Alppilassa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Eläintarhan kansakoulu

Eric Sundström on ottanut tämän kuvan Eläintarhan kansakoulusta vuosien 1914-1919 välisenä aikana. Osoite on Savonkatu 2. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Porvoonkatu 16 ja Viipurinkatu 8

Eric Sundström on kuvannut vuonna 1928 näkymää osoitteesta Porvoonkatu 16 ja Viipurinkatu 8 kulmauksesta. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Niemelät ankkalammella

Astrid Niemelä on kuvannut perhettään Alppilan ankkalammella 29.5.1937. Kuvassa vasemmalta alkaen Anneli, Uuno ja Seppo Niemelä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Porvoonkatu 18

Constantin Grünberg on yksi minun suosikkivalokuvaajista, joka Helsinkiä on ikuistanut. Tässä on Porvoonkatu 18 kuvattuna vuonna 1961. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kirstinkuja 4

Tässä on Kirstinkuja 4 puutalojen sisäpihaa vuonna 1987. Sitä on ollut kuvaamassa syksyllä Hannu Lindroos. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista.

 

Tässä on vielä linkit Linnanmäki-aiheisiin blogeihin. Ensimmäinen 5.12.2022 on tässä: Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Linnanmäki – Mannari (blogaaja.fi) ja toinen: Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Linnanmäki toisen kerran – Mannari (blogaaja.fi)ja kolmas on tässä: Helsinkiä vanhoissa kuvissa – Linnanmäki kolmannen kerran – Mannari (blogaaja.fi)

Laitan muutamia mainoksia yhteistyökumppaneiltani. Näiden yrityksien tarjontaan ja tuotteisiin on helppo tutustua ihan kotisohvalta käsin. Käy kurkistamassa ja klikkaamassa, mitä edullisia tavaroita tai palveluksia on tarjolla!

*

Lomarenkaalla on melkoisen laaja valikoima vuokramökkejä, huviloita ja huoneistoja ympäri Suomea. Kaikkiaan löytyy 4200 kohdetta. Klikkaa kuvaa ja katso!

*

Pari vuotta sitten Naantalin hotelli valittiin Suomen parhaaksi. Kurkista, mitä tarjouksia täältä löytyy kylpylöineen!Sieltä löytyy ainakin 60+ tarjoukset, syyskuun hoitotarjoukset ja K-plussa-tarjoukset.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.