Alppila vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen nyt neljättä kertaa tuomassa tarjolle vanhoja valokuvia Alppilasta. Nyt on kolme kuvaa 1800-luvun loppupuolelta, joten aikaa kauas päästään paikallishistoriassa valokuvien kautta tällä kertaa.

Alppilassa on asukkaita noin 4500. Se sijaitsee Kallion ja Pasilan välissä. Alppila ei ole kaupunginosa, vaan osa Alppiharjua. Tämän alueen pinta-alasta on suuri osa puistoa. Tänne mahtuu myös Suomen suosituin turistikohde, Linnanmäen huvipuisto.

Laitan kuvapainotteisen blogini loppuun linkit aikaisempiin Alppila-blogeihin. Vanhoja valokuvia on kertynyt tämän jälkeen jo 4 x 12 = 48 kuvaa. Alkaa pikku hiljaa saamaan pientä kokonaisuutta näkyviin.

Ulkoilmaravintola

Daniel Nyblin on ikuistanut näkymää Alppilan puistosta ulkoilmaravintolasta vuonna 1890. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Ravintola Alppilan ulkokalusteita

Tuntematon kuvaaja on ottanut tämän kuvan vuonna 1890 Ravintola Alppilan edustalta. Ulkotarjoilua on ollut jo silloin. Kuva on Hotelli- ja ravintolamuseosta.

Veturi on kulkemassa Alppilassa

Tässä menee veturi pääradan leikkauksen kohdalla Alppilassa 1890-luvulla. Vasemmalla on Eläintarhan huvila 9. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Liikenteen tasoristeys

Rautatieliikenteen tasoristeys ja jalankulkijoiden alikulkukäytävä ovat kuvassa. Sen on ottanut Signe Brander vuonna 1911. Oheinen tie johtaa ravintola Alppilaan. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Alppilaa kuvattu ilmasta 1930

Ilmakuvan Alppilasta on ottanut Foto Roos vuonna 1930. Keskellä on ravintola Alppila. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Presidentti Svinhufvud on Alppilassa

Suomen tasavallan kolmas presidentti oli Pehr Evind Svinhufvud. Hän oli päämiehenä vuosina 1931-1937. Tässä Ukko-Pekka on vaimonsa Ellenin ja pöytäseurueen kanssa ravintola Alppilassa vuonna 1931. Kuva on Uuno Peltoniemen kokoelmasta Museovirastosta.

Ravintola Alppila palaa

Tauno Norjavirta on ollut kameroineen paikalla 8.10.1951, kun ravintola Alppila on ollut tulessa. Helsingin kaupungin palolaitos on sammuttamassa paloa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Porvoonkatua vuonna 1953

Väinö Olavi Laine on kuvannut Porvoonkatua vuonna 1953. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Eläintarhan kansakoulu

Constantin Grünberg on kuvannut Eläintarhan kansakoulua vuonna 1956. Osoite on Savonkatu 2. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta. Toiminta koulussa alkoi vuonna 1915. Siellä oli alkuun yli 800 oppilasta. Koulua käytiin kahdessa vuorossa. Yksi koulun kuuluisimmista oppilaista on ollut Olavi Virta.

Linnanmäen huvipuisto

Linnanmäen huvipuistoa on kuvannut 1960-luvulla Sky-Foto Möller. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Muuttokuorman purkamista

Teuvo Kanerva on kuvannut muuttokuorman purkamista osoitteessa Porvoonkatu 20-22 B vuonna 1965. Kuva on Museovirastosta.

Inkoon- ja Porvoonkatua

Valokuvassa on Inkoonkatu 1 ja Porvoonkatu 7 kulmatalo. Sitä on kuvannut vuonna 1968 Aulis Ryyppö. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Laitan tähän linkit kolmeen ensimmäiseen blogiin täältä Alppilasta. Ensimmäinen on tehty 22.1.1923  ja se on tässä: Alppila vanhoissa kuvissa – Mannari (blogaaja.fi)  Toinen blogi 14.2.2023 on tässä: Alppila vanhoissa kuvissa toisen kerran – Mannari (blogaaja.fi)  Kolmas blogi 11.4.2023 on tässä: Alppila vanhoissa kuvissa kolmannen kerran – Mannari (blogaaja.fi)

Laitan tähän yhden mainoksen sopimuskumppaniltani. Klikkaa kuvaa ja katso, mitä on tarjolla!

*

Partioaitasta löytyy kaikkea ulkoiluun ja retkeilyyn liittyvää. Käy katsomassa klikkaamalla kuvaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.