Kaivopuisto vanhoissa kuvissa viidennen kerran

Olen viidettä kertaa Kaivopuistossa vanhojen valokuvien kera. Nyt lähden liikkeellä kahdella kuvalla 1890-luvulta. Tämän blogin jälkeen olen täältä tuonut tarjolle 60 kuvaa, joten pikku hiljaa alkaa varmaan muutokset vuosien varrelta näkyä. Tällä alueella on muuhun Helsinkiin verrattuna vähän asukkaita neliökilometrille, mutta merimaisemaa ja puistoa sitäkin enemmän.

Laitan blogini loppuun suorat linkit aikaisempiin kuvapainotteisiin kirjoituksiini.

Miehiä ja naisia Kaivopuiston tienoilla

Vivi Richter on ikuistanut näkymää Kaivopuistosta 1890-luvulla. Herrat ja rouvat ovat lähteneet luonnon helmaan. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Kaivopuiston huviloita

K.E. Ståhlberg on kuvannut Kaivopuiston huviloita 1890-luvulla. Etualalla on huvilat numero 5 ja 6. Oikealla on luultavasti huvila no 3. Huvila 6:n omisti vuoteen 1885 C.R. Jankes, jonka sen jälkeen osti P.N. Hannikainen. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Ullanlinnan Kylpylälaitos

Valokuvaaja Signe Brander on kuvannut Ullanlinnan Kylpylälaitosta vuonna 1911. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Rintamamiehet tervehdyskäynnillä

Vuoden 1918 rintamamiehiä on käymässä vierailulla Mannerheimin luona Kaivopuistossa vuonna 1932. Aarne Pietinen on kameroineen ollut myös paikalla. Kuva on Museovirastosta.

Poika laskee liukumäkeä

Lapset on huomioitu hyvin myös Kaivopuistossa, kun heille on tehty sinne hieno liukumäki talvella 1938. Valokuvaamo Nyblin on ottanut kuvan mäkeä laskevasta pojasta. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kenraali ja rouva Österman

Kenraali Hugo Österman on vaimonsa Marga Emilian kanssa Kaivopuiston kodissaan vuonna 1950. Hugo Victor eli vuosina 1892-1975. Hän oli hyvin vaativissa tehtävissä Suomen sodissa alkaen 1939. Hienosti hän hoiti hommansa, vaikkei ollutkaan Marskin suosiossa. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Kalliolinnantie 22

Eino Heinonen on kuvannut rakennusta osoitteessa Kalliolinnantie 22 vuonna 1950. Nykyisin talon numero on 14. Kyseessä on Suomen marsalkka Mannerheimin Kaivopuiston huvila, jossa hän asui vuosina 1924-1951. Vuodesta 1951 huvila on toiminut Marskin elämää ja Suomen historiaa esittelevänä museona. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Täkinpesua mattolaiturilla

Täkinpesu onnistuu hyvin Kaivopuistonrannan mattolaiturilla. Näkymän on ikuistanut Räshid Nasretdin vuonna 1953. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Ehrenströmintie

Volker von Bonin on ottanut hienon kuvan Kaivopuiston rannasta Ehrenströmintieltä maaliskuussa 1956. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Kaivopuistoa vuonna 1960

Constantin Grünberg on ollut kameransa kanssa Kaivopuistossa vuonna 1960. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Ilmakuvaa Kaivopuistosta

Sky-Foto Mäller on ottanut ilmakuvan Kaivopuistosta vuonna 1965. Keskellä on Luoto ja Valkosaari ja taustalla on Katajanokkaa. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Itäinen Puistotie 8

Kari Hakli on ottanut kuvan osoitteesta Itäinen Puistotie 8.  Talo on vuonna1869 merikapteeni Simolinin rakennuttama. Arkkitehti E. Sundius on tämän suunnitellut. Tämä kuva on vuodelta 2001 ja se on Helsingin kaupunginmuseosta.

Tässä on suorat linkit aiempiin blogeihini. Ensimmäisen tein Kaivopuistosta17.3.2023. Se on tässä: Kaivopuisto vanhoissa kuvissa – Mannari (blogaaja.fi) . Toinen blogi on tehty 5.4.2023 ja se löytyy tästä: Kaivopuisto vanhoissa kuvissa toisen kerran – Mannari (blogaaja.fi) . Kolmas blogi, jonka tein 20.4.2023, on tässä: Kaivopuisto vanhoissa kuvissa kolmannen kerran – Mannari (blogaaja.fi). Neljännen blogin tein 2.5.2023 ja se on tässä:  Kaivopuisto vanhoissa kuvissa neljännen kerran – Mannari (blogaaja.fi)

 

Laitan tähän loppuun yhden sopimuskumppanini mainoksen. Klikkaa kuvaa ja katso, mitä on tarjolla!

*

Hobbyboxista löydät kiintoisia tarvikkeita joka lähtöön. Siellä on parhaimmillaan jopa 70 %:n alennuksia. Klikkaa kuvaa ja katso! Näet muun muassa, että kävely- ja juoksumatot lähtevät lähes puoleen hintaan. Itse olen ottanut tavaksi kävellä tai hiljalleen juosta telkkaria katsellessa silloin, kun ulkona on kova pakkanen tai liian liukasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.