Vähän Valtionarkiston eli nykyisen Kansallisarkiston historiaa

Olen mielenkiinnolla paneutunut Valtionarkiston historiaan. Myöhemmässä Kansallisarkiston vaiheessa olin noin 15 vuotta tätä historiaa osana itsekin. Aloitin siellä lokakuussa 2005 tarkastajan nimikkeellä valtion virkamiehenä. Aiemmin olin ollut valtiolla 20 vuotta rakennushallinnon alaisuudessa työsopimussuhteisena. Työpaikkani tuolloin oli ensin Uudenmaan piirirakennustoimisto, joka myöhemmin muuttui Helsingin rakennuspiiriksi ja sitten vielä Engeliksi. Melko heti Kansallisarkistoon tullessani sain tietää, että… Lue lisää Vähän Valtionarkiston eli nykyisen Kansallisarkiston historiaa

Tarjolle vietyjä kuvia Helsinki vanhoissa kuvissa facebook-ryhmään

 Tämä on nyt neljäs blogini koskien hienoa facebook-ryhmää Helsinki vanhoissa kuvissa. Olen ollut tässä ryhmässä mukana reilun kaksi vuotta. Alusta alkaen olen myös ollut välittämässä vanhoja kuvia nähtäviksi muillekin ryhmän jäsenille, joita tänä aamuna katsoin olevan 89 048. En tiedä, onko Suomessa olemassa yhtä kiinnostavaa ja suurta ryhmää kuin tämä. Välitän nyt tässä kuvapainotteisessa blogissani  tämän vuoden… Lue lisää Tarjolle vietyjä kuvia Helsinki vanhoissa kuvissa facebook-ryhmään

Helsinki vanhoissa kuvissa – facebook ryhmä

Liityin facebookiin kesällä 2020. Melko pian löysin sieltä erilaisia itselleni sopivia ryhmiä. Joihinkin minua myös suositeltiin ja kutsuttiin. Tällä hetkellä kuulun noin 20-25 ryhmään. Monissa niistä toimin jopa melko aktiivisesti. Yksi kiinnostavimmista ryhmistä on Helsinki vanhoissa kuvissa. Tämä ryhmä on todella suuri. Jäseniä on noin 79 000 henkeä eli enemmän kuin keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa on asukkaita. Innostuin… Lue lisää Helsinki vanhoissa kuvissa – facebook ryhmä

Jaska Tuominen, hyvä aitajuoksija 1960-luvulla

Aimo Jaakko Uolevi Tuominen syntyi 4.5.1944 Orimattilassa ja kuoli 27.10.2001 Astoriassa Oregonissa. Tuomisen Jaska oli Suomen paras 400 metrin aitojen juoksija 1960-luvun alkupuoliskolta alkaen ja koko sen vuosikymmenen loppuun. Hänet muistetaan myös tsemppaavana Ruotsi-maaottelujen kapteenina 1968-1969.  Ennen häntä aitajuoksuvaltikkaa pitkissä aidoissa maassamme piti Jussi Rintamäki. Vuonna 1963 pidettiin Göteborgissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Vettä satoi kaatamalla, kun … Lue lisää Jaska Tuominen, hyvä aitajuoksija 1960-luvulla

Kansallisarkisto – entinen työpaikkani Kruununhaassa

Olen ollut kolme vuotta eläkkeellä. Niin se aika vaan vierii. Silloin tällöin näen vielä työperäisiä unia. Kansallisarkisto oli viimeisin työpaikkani ja olin siellä syksystä 2005 kesään 2019. Aloitin siellä tarkastajana ja lähdin pois toimitilapäällikkönä. Aloitin pääkallopaikalla Rauhankadulla Kruununhaassa. Viereisiä komeita arvokiinteistöjä ovat Säätytalo ja Suomen Pankki. Kaikissa näissä on arkkitehti Gustaf Nyström ollut mukana suunnittelussa.… Lue lisää Kansallisarkisto – entinen työpaikkani Kruununhaassa

Helsinki vanhoissa kuvissa tulee myös minun kauttani esille

 Toukokuun lopulla oli edellinen Helsinki-aiheinen blogini vanhojen kuvien merkeissä. Nyt tuon esille joitakin niitä kuvia, jotka toukokuun alkupuolelta kesäkuun loppuun ovat ihmisiä kiinnostaneet paljolti facebook-ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Ryhmän koko on kasvanut  reilussa kuukaudessa 600 hengellä ollen nyt noin 88 100 jäsentä. Tuon jälleen näytille noin kymmenen kuvaa, jotka olen välittänyt tämän ryhmän kautta näytille.… Lue lisää Helsinki vanhoissa kuvissa tulee myös minun kauttani esille

”Helsinki vanhoissa kuvissa” on hieno Facebook ryhmä

Olen ollut kesällä kaksi vuotta mukana facebookissa. Suunnilleen yhtä kauan olen ollut facebook ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Se on Harry Jussilan perustama ryhmä 5.4.2018. Siinä on tällä hetkellä jäseniä noin 87500. Laskin suuripiirteisesti, että olen ollut itse tuomassa näytille tässä ryhmässä noin 1650 kuvaa. Siinä on ollut kuvia monilta eri aloilta. On ollut paljon kuvia… Lue lisää ”Helsinki vanhoissa kuvissa” on hieno Facebook ryhmä