Helsingin raitiovaunuliikennettä neljännen kerran

Raitiovaunuliikenne aloitettiin Helsingissä vuonna 1891. Ensimmäiset vaunut olivat hevosvetoisia, kuten tässäkin kuvapainotteisessa blogissa on ensimmäinen kuva. Ensimmäiset sähköraitiovaunut tulivat vuonna 1900 syyskuussa liikenteeseen.  Tein ensimmäisen blogin, joka käsitteli raitiovaunuja, 20.10.2022. Siinä käsittelin myös bussiliikennettä. Sen jälkeen olen eriyttänyt nämä liikennemuodot ja molemmista löytyy omansa. Laitan tämän blogin loppuun linkin, josta pääsee katsomaan kaikkia niitä aikaisempia, joissa olen raitiovaunuja käsitellyt.

Hevosraitiovaunu kääntymässä Rauhankadulle

K.E. Ståhlberg on kuvannut näkymää hevosraitiovaunusta, joka on kääntymässä Nikolainkadulta Rauhankadulle 1890-luvulla. Valtionarkisto on siinä vieressä ja se valmistui vuonna 1890. Nikolainkatu on nykyisin Snellmaninkatu. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin. Oheinen Valtionarkiston rakennus on tänä päivänä Kansallisarkisto. Se oli minunkin työpaikka vuosina 2005-2019.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä”.

Raitiovaunuja Valtioneuvoston linnan edustalla

Tämä kuva on toiminut postikorttina ja se on leimattu vuonna 1923. Raitiovaunuja on Valtioneuvoston linnan edustalla Senaatintorin vierellä.  Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Hietalahti- Katajanokka linjan raitiovaunu

Eric Sundström on ottanut tämän kuvan vuonna 1924, kun Hietalahti – Katajanokka – linjan raitiovaunu on kääntymässä Ruoholahdenrannasta Hietalahden Pohjoisrantaan eli nykyiseen Hietalahdenrantaan. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Käpylän linjan K-raitiovaunu

Foto Okkola on kuvannut Käpylän linjan K-raitiovaunua 24.7.1949 avoperävaunuineen Mäkelänkadulla.

Matkustajia nousemassa raitiovaunuun Erottajalla

Rafael Roos on ottanut valokuvan 1950-luvulla Erottajalla. Matkustajia on nousemassa linjan M – Munkkiniemi- raitiovaunuun. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Sähkökatkoksen pysäyttämiä raitiovaunuja

Bertel Okkola on kuvannut sähkökatkoksen pysäyttämiä raitiovaunuja Helsinginkadulla. Ajankohta on ollut 19.3.1952. Vasemmalla on Helsinginkatu 30 ja 32. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Mannerheimintie 14, 16 ja 18

Juha Jernvall on kuvannut Mannerheimintietä vuonna 1959. Rakennukset numerot 14,16 ja 18 ovat vasemmalla. Raitiovaunun takana oleva Mannerheimintie 14 Huberin talo purettiin vuonna 1960. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Katunäkymä Hämeentieltä

Kurvin lähettyvillä Hämeentiellä ollaan tässä valokuvassa, jonka tuntematon kuvaaja on napannut vuosien 1968-1970 välisenä aikana. Raitiovaunu on linjalla 1. Rakennukset oikealla ovat Hämeentie 35 ja 37.

Linjan 7 raitiovaunu

Unto Laitila on kuvannut Hakaniemen torilla Linjan 7 raitiovaunua 12.6.1969. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Linjan 9 raitiovaunu

Nyt olemme kuvan myötä Kauppatorilla vuonna 1969. Unto Laitila on tämänkin kuvan ottanut. Se on Helsingin kaupunginmuseosta peräisin.

Linjan 1 raitiovaunu

Nyt olemme talviseen aikaan Mäkelänkadulla. Unto Laitila on jälleen kameran kanssa liikenteessä. Ajankohta on vuosi 1971. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Raitiovaunu Kaisaniemenkadulla

Kari Hakli on ottanut kuvan Kaisaniemenkadulla vuonna 1972. Seiska raitiovaunu on keskellä MAN Dieselin vierellä. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta.

Ensimmäinen blogini Helsingin joukkoliikennettä koskevana käsitti bussit ja raitiovaunut. Sen tein 20.10.2022 ja se löytyy tästä linkistä: Helsingin joukkoliikenteen kehitystä hevosraitiovaunuista alkaen – Mannari (blogaaja.fi). Seuraava raitiovaunuja käsittävä blogini valmistui 3.1.2023 ja se on tässä: Helsingin raitiovaunuliikennettä vanhoissa kuvissa – Mannari (blogaaja.fi). Sain seuraavan blogini valmiiksi 22.3.2023 ja se tässä: Helsingin raitiovaunuliikennettä vanhoissa kuvissa toisen kerran – Mannari (blogaaja.fi). Viimeisn blogini raitiovaunuista oli 8.6.2023 ja se on tässä: Raitiovaunuliikennettä vanhoissa kuvissa Helsingissä kolmannen kerran – Mannari (blogaaja.fi).

Tässä on yksi mainoskumppanieni hieno mahdollisuus! Voit toimittaa kukkalähetyksen nopeasti mihin päin Suomea tahansa. Katso kuvaa ja klikkaa! 

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.