Malmin lentoasema vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen kolmessa aikaisemmassa kuvapainotteisessa blogissani tuonut kolme tusinaa vanhaa valokuvaa näytille Malmin lentoasemalta. Nyt on tulossa 12 kuvaa lisää. Ruotsalainen laulaja Alice Babs on saapumassa Malmin lentoasemalle huhtikuussa 1942. Kuva on Suomen Ilmailumuseosta. Hildur Alice ”Babs” Sjöblom, omaa sukuaan Nilson oli ruotsalainen laulaja ja näyttelijä. Oheisessa kuvassa hän on 18 vuotias. Hän syntyi vuonna 1924… Lue lisää Malmin lentoasema vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Malmi vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Malmi on ollut melko merkittävästi mukana minunkin elämässä aikoinaan. Vaimoni oli siellä töissä kolmisenkymmentä vuotta, joten terveyskeskuksen tienoo ainakin tuli tuolloin tutuksi. Järvenpäähän muutettuamme kuljimme joitakin vuosia omalla autolla töissä. Kyydissämme tuli myös eräs pariskunta jonkin aikaa, joten ei se hiilijalanjälki niin hirveän huono kuitenkaan ollut, vaikka bensaa paloikin. Neljättä kertaa olen täällä nyt blogieni… Lue lisää Malmi vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Linnanmäki vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen tuonut näytille 36 vanhaa valokuvaa Linnanmäeltä ennen tätä neljättä blogiani. 12 kuvaa tuon tarjolle nytkin, kuten tapanani on ollut yhtä blogia kohden. Joitakin kuvia olen postannut aiemmin Helsinki vanhoissa kuvissa Facebook-ryhmässä. Lintsi on pikku hiljaa varmaankin pääsemässä entisiin kävijämääriin. Miljoona ihmistähän siellä yleensä vuosittain vierailee. Korona on tuonut selkeää vähennystä muutamien vuosien ajan kaikkialle,… Lue lisää Linnanmäki vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Helsingin linja-autoliikennettä vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Mennään bussilla kolmatta kertaa Helsinki-aiheisissa blogeissani. ”Linja-autossa ompi tunnelmaa” laulettiin aikanaan, mutta se tarkoitti varmaankin pitempiä reissuja, eikä näitä Helsingin liikennelaitoksen ruuhkaisia bussimatkoja. Vauhti on ollut päällä Taistollakin aikanaan, joka kuljetti sinistä bussia Simo Salmisen esittämässä laulussa. Olen käsitellyt tästä julkisesta liikenteestä myös raitiovaunuja blogeissani erikseen. Hevosraitiovaunuillahan sitä lähdettiin Helsingissä reittiliikenteeseen toista sataa vuotta sitten.… Lue lisää Helsingin linja-autoliikennettä vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Lauttasaari vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen Lauttasaarta kuvannut nyt 36 vanhan valokuvan verran aiemmissa blogeissani ja nyt tulee 12 kuvaa lisää. Osan näistä kuvista olen ehtinyt tuoda näytille myös Facebook ryhmässä Helsinki vanhoissa kuvissa. Tuossa mainiossa ryhmässä on tällä hetkellä tarkalleen 107 473 jäsentä. Tuntematon valokuvaaja on ikuistanut näkymää 1930-luvun Lauttasaaressa. Tässä ollaan kävelyllä lastenvaunujen kera. Kuva on Helsingin kaupunginmuseosta. Eipä… Lue lisää Lauttasaari vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Kontula vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Kauan on kulunut aikaa siitä, kun Kontulaa Jakomäen kanssa pidettiin vähän pahamaineisina lähiöinä. Näin on yleensä kaikkialla. Järvenpäässä on esimerkiksi Jamppaa ja Pajalaa pidetty vastaavanlaisina asuinseutuina. Itse alueilla on vielä eroteltu se, että onko kyseessä vuokra- vai osaketalo. Ne vuokratalothan ne vasta pahamaineisia siellä ovatkin, sanotaan! Kaikesta huolimatta näiltä alueilta löytyy asukkaita, jotka ovat siellä… Lue lisää Kontula vanhoissa kuvissa kolmannen kerran

Kaivopuisto vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Eilen on jälleen vapun viettäjiä ollut liikkeellä Helsingissä ja jonkin verran heitä on ollut myös Kaivopuistossa. Vapun aattona oli poliisi iltamyöhällä tyhjentänyt Kaivopuiston. Siellä oli tuolloin paljon nuorisoa, noin 5000 henkeä, josta osa oli myös alaikäisiä.  Tyhjentäminen tapahtui turvallisuuteen liittyvistä syistä. Vappupäivänä juhlijoita ei ollut lehtien mukaan aikaisempiin vuosiin verrattavaa määrää, vaan innostus näyttää hieman… Lue lisää Kaivopuisto vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Käpylä vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Käpylän raviradalla loppui ravailu ja totoilu vuonna 1977. Se alkoi vuonna 1926. Sieltä Helsingin raviratatoiminta siirtyi Vermoon. Kävin siellä joitakin kertoja itsekin vieden Iltasanomien ravitoimittaja Martti Skogmannin mukanani. Käpylän raviradalla tapahtui noiden 51 vuoden aikana muutakin. Siellä käytiin moottoripyörä- ja autokilpailuja myös. Nykyisin raviradan paikalla on Käpylän urheilupuisto. Tuntematon kuvaaja on ikuistanut näkymää 1920-luvulla Koskelan… Lue lisää Käpylä vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Kamppia vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen nyt neljättä kertaa Kampissa kuvapainotteisten blogieni kanssa. Pyydän anteeksi, jos olen ylittänyt rajoja. Olen varmasti niin tehnytkin. Esimerkiksi juuri Kampin kohdalla on vaikeaa joskus vetää rajaa Punavuoreen. On voinut lipsahtaa kuvia näytille otsikon ohitse. Se saattaa johtua siitäkin, että alun perin ei minulla ollut näin montaa aihealuetta ja vierellä oleva paikka on tullut myöhemmin… Lue lisää Kamppia vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Kruununhaka vanhoissa kuvissa neljännen kerran

Olen nyt neljättä kertaa kuvapainotteisten blogieni kanssa lähellä sitä tienoota, jossa sain olla töissä. Olin Kansallisarkiston palveluksessa Rauhankadulla vuosina 2005-2019. Siinä oli työpaikkani ympärillä arvokiinteistöjä muitakin. Suomen Pankki ja Säätytalo olivat lähimmät naapurit valtion rakennuksista. Oli ilo katsella Suomen Pankin komeita kukkaistutuksia Snellmanninkadun puolella ohi kulkiessa. Silloin tällöin poikkesin Hallituskadulla, jossa meillä oli yksi toimipisteistämme.… Lue lisää Kruununhaka vanhoissa kuvissa neljännen kerran